"En muuten tajua tuota intoa erottaa vanhurskautus täysin pyhitys-keskustelusta.
Mielestäni tosiaan ei voi olla pyhitystä ilman vanhurskautusta, vanhurskautus ja pyhitys kuuluvat yhteen. Ei ole toista ilman toista."
Tässä kirjoittaja on aivan oikeassa, että ei voi olla pyhitystä ilman vanhurskautusta ja ne kuuluvat tiiviisti yhteen, ei voi olla vanhurskautusta ilman pyhitystä, eikä pyhitystä ilman vanhurskautusta.
Vaan vanhurskautus on ennen pyhitystä.
Ja nyt siis puhumme pyhityksestä siinä mielessä, että se ei ole sama asia kuin vanhurskautus, kuten tuota termiä usein myöskin käytetään. Tekstiyhteydestä yleensä selviää, mitä sillä tarkoitetaan. Siis jos termin käyttäjä itse tietää, mitä termillä tarkoittaa.
Se, ettet haamul tajua sitä, miksi nämä pitää pitää erossa toisistaan, käy kirjoittelustasi muutoinkin ilmi. Jo kaislamereltä asti...
Vaan viisaat uskonpuhdistuksenajan teologit näkivät enemmän ja pitivät erittäin tärkeänä, että nämä asiat osataan pitää erillään toisistaan, eikä sekoiteta toisiinsa.
Se on yksi ihan luterilaisen teologian kulmakivistä:
Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden.
sola fide, sola gratia, propter Christum
Vanhurskauttamisen ja pyhityksen sekoittamisessa on kaksi vaaraa:
Ensimmäinen ja ehkä helpommin nähtävissä ja tunnistettavissa oleva on se, että ihminen alkaa tehdä erinäisiä hyviä tekoja kelvatakseen Jumalalle ja sovittaakseen itsensä Jumalan kanssa.
Toinen ehkä hieman hankalammin havaittava on tämä, minkä kohtaamme nettiruukussa joka ilmenee varsin selkeästi tässä:
"100%:sen täydelliseen pyhyyteen ei TODELLAKAAN tuo mitään LISÄÄ yksikään ropo lähetystyöhön, yhdenkään epäuskoisen evankeliointi, vanhuksien auttaminen, tai mikään muukaan teko.
Siihen täydelliseen pyhyyteen SISÄLTYY tuo kaikki."
En ole ihan varma, onko kyse vain siitä, että ei nähdä eroa noiden käsitteiden välillä, vai menevätkö nämä asioinakin sekaisin.
Jälkimmäiseen viittaa lausunto:
"Monta kertaa tulee sellainen vaikutelma, että pyhityksestä saarnataan asiana, jossa ihminen omasta ratkaisustaan tekee päivä päivältä yhä enemmin oikeita asioita ja niitä tekemällä pysyy Jumalan mielisuosiossa."
Saattaa toki tuokin olla vain kiivauksissa huiskittua.
Kristityn elämän, siis konkreettisen elämän kuittaaminen sillä, että olemme 100% pyhiä ja 100% syntisiä, tekee uskovan elämästä melkoista teoriaa.
Jumalan edessä olemme 100% syntisiä ja Jeesuksen Kristuksen lunastustyön tähden 100% syntisiä.
Ei ole mitään, mitä voisimme Hänen eteensä tuoda ansaitaksemme sovitusta. Vaikka kuinka hyvä ja synnitön olisi ihminen, ei se riitä. Jokainen joutuu turvautumaan Jeesuksen sovitustyöhön pelastuksekseen.
Vaan jos tämän sitten sotkee pyhityselämään, mitä uskova ihminen täällä maan päällä elää, seuraa Jeesusta, elää Kristuksessa, Kristus elää Hänessä, silloin menee puurot ja vellit sekaisin.
Tätä voisi kukin tutkailla kohdallaan esimerkiksi siten, että pohdit siinä kohdallasi, ja esität itsellesi seuraavanlaisia kysymyksiä:
Uskotko olevasi pelastettu?
Mihin perustuu pelastuksesi?
Perustuuko se siihen, että
- et varasta
- et harrasta irtosuhteita
- et valehtele
- et kadehdi naapuriasi
- et puhu pahaa lähimmäisistäsi
- et homostele
- et juopottele
- käyt kirkossa viikottain
- käyt säännöllisesti anomassa anteeksi
- kuulut oikeaan kirkkkokuntaan
- olet ymmärtänyt opin oikein
- et tee verovilppiä
- et suutu kanssakirjoittajillesi
- arvostamasi uskova pitää sinua pelastettuna
Vai oletko pelastettu siksi, että sinä uskot ja sinut on kastettu?
Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Mark 16:16
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti