sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Anna kunnia Jumalalle

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi.

Fariseukset sanoivat hänelle: »Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.»

Mies vastasi: »Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.»

He kyselivät: »Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?»

Mies vastasi: »Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?»

He vastasivat hänelle pilkallisesti: »Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.»

»Merkillistä», mies vastasi, »että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.»

Silloin fariseukset sanoivat: »Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!» He ajoivat miehen ulos.

Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: »Uskotko Ihmisen Poikaan?»

»Herra, kuka hän on?» mies kysyi. »Sano, jotta voisin uskoa.»

Jeesus sanoi: »Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.»

»Minä uskon, Herra», mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

Joh. 9: 24–38
Päivän evankeliumiteksti on meille tuttu kohta sokean parantamisesta.

Luvun alussa kerrotaan parantamistilanteesta:


Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea.

Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?"

Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.

Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä.

Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo."

Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: "Mene Siloan altaalle ja peseydy." -- Altaan nimi merkitsee: lähetetty. -- Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.

Joh 9:1-7
Tämä jälkimmäinen on sama Raamatunpaikka, jonka rinnalla aikanaan toin ihmeteltäväksemme 2 Mooseksenkirjan kohdan, jossa on jännän samankaltainen kohta:


Ja kun farao oli lähellä, nostivat israelilaiset silmänsä ja näkivät, että egyptiläiset olivat tulossa heidän jäljessänsä. Silloin israelilaiset peljästyivät kovin ja huusivat Herraa.

Ja he sanoivat Moosekselle: "Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan? Mitä teit meille, kun johdatit meidät pois Egyptistä!

Emmekö sanoneet tätä sinulle Egyptissä? Sanoimmehan: Anna meidän olla rauhassa, että palvelisimme egyptiläisiä. Sillä parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan."

Mooses vastasi kansalle: "Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille; sillä sellaista, minkä näette egyptiläisille tapahtuvan tänä päivänä, ette koskaan enää tule näkemään.

Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa."
Ja Herra sanoi Moosekselle: "Miksi huudat minulle? Sano israelilaisille, että he lähtevät liikkeelle.

Mutta sinä nosta sauvasi ja ojenna kätesi meren yli ja halkaise se, niin että israelilaiset voivat käydä meren poikki kuivaa myöten.

Ja katso, minä paadutan egyptiläisten sydämet, niin että he tulevat heidän perässänsä; minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä.

Ja egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä näytän kunniani tuhoamalla faraon, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä."

2 Moos 14:10-18

2. Moseksenkirjassa:


ja

Johanneksen evankeliumissa:

Näissä molemmissa kohdissa kuvataan, miten Jumalan kunnia, Jumalan teot tulevat ilmi.


Ja katso, minä paadutan egyptiläisten sydämet, niin että he tulevat heidän perässänsä; minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä.

Ja egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä näytän kunniani tuhoamalla faraon, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä."

Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.

Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä.

"Ja egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä näytän kunniani tuhoamalla faraon, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä."


"Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki."
Jeesus paransi sokean.

Mooses halkaisi meren.


Jeesus käytti savitahnaa.

Mooses nosti sauvan.

Molemmat olivat tekoja, jotka ilmenivät ihan konkreettisesti ajassa ja molemmat olivat Jumalan kunniaksi.

Jeesus toimi lähettäjänsä tahdon mukaisesti.

Mooses toimi Jumalan tahdon mukaisesti.


Sokea parani.

Meri avautui.

Johanneksen evankeliumi kertoo hurskaiden, oikeaoppisten reaktiosta:

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: "Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen."

Nettiruukun kaislamerikeskustelussa itseään hurskaina, opillisina ja raamatullisina pitävien reaktio oli tismalleen sama:

"Nyt on syntinen ihminen ottamassa kunniaa Jumalan teoista!"


Samasta asiasta näyttää edelleen olevan keskusteluissamme kysymys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti