keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Lampaat ja vuohet

Jeesus sanoi opetuslapsille:
»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.

Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.

Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’

Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’

Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»

Matt. 25: 31-46

Päivän evankeliumiteksti tänään tuomiosunnuntaina.

Meille kaikille niin tuttu ja melko monin tavoin luettu...
Melkoinen istunto:

"Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.

Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.

Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen."

Tämä ei olekaan ihan mikä tahansa erottelu, vaan tekstin lopussa kerrotaan tuomio:

"Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Mutta mitä lukeekaan tuossa välissä, mitkä ovat syytökset ja miten niihin reagoidaan?

   Kirjoittanut: mama, 20.11.2011 23:00

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.

Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.

Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa.

Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.

Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut.

Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa.

Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Näiden lampaiden elämässä on toteutunut rakkauden kaksoiskäsky:


"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"

Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.

Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.

Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Matt 22:36-40
Vanhurskaat vastaavat hieman ihmeissään:

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme SINUT nälissäsi ja annoimme SINULLE ruokaa, tai janoissasi ja annoimme SINULLE juotavaa? Milloin me näimme SINUT kodittomana ja otimme SINUT luoksemme, tai alasti ja vaatetimme SINUT? Milloin me näimme SINUT sairaana tai vankilassa ja kävimme SINUN luonasi?’
Vaan mistä he ovatkaan ihmeissään? Eivät suinkaan siitä, ettäkö he olisivat yllättyneitä siitä, että ovat tehneet noita asioita, vaan ihmeissään siitä, että miten niin SINULLE.

Eihän me SINULLE näitä asioita oltu tehty, vaan ihan joillekin muille.
Huomannet eron?

Jos he ihmettelisivät sitä, että milloin he muka olivat tehneet noita asioita, tekstissä lukisi:

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme jonkun nälissään ja annoimme ruokaa, tai janoissan ja annoimme juotavaa? Milloin me näimme jonkun kodittomana ja otimme luoksemme, tai alasti ja vaatetimme? Milloin me näimme jonkun sairaana tai vankilassa ja kävimme hänen luonaan?’

Eikös vain?

He tiesivät kyllä noita asioita tehneensä ja vaikuttivat olleen varsin ahkeria noita tekemään, sellaisen kuvan saa tekstistä.
Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet YHDELLE NÄISTÄ vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet MINULLE.’
Ja tätähän vanhurskaat eivät ollenkaan kiistäneet, etteivätkö olisi vähäisille veljilleen näitä tehneet. Ja kun kohdallasi tuota mietit, oletko sinä tietämätön siitä, että annat tarvitsevalle, käyt vankilassa ja sairaalassa, kuuntelet tarvitsevaa...?
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.

MINUN oli nälkä, mutta te ette antaneet MINULLE ruokaa.

MINUN oli jano, mutta te ette antaneet MINULLE juotavaa.

MINÄ olin koditon, mutta te ette ottaneet MINUA luoksenne.

MINÄ olin alasti, mutta te ette vaatettaneet MINUA.

MINÄ olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet MINUA katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme SINUT nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet SINUA?’
Jälleen ovat ihmeissään nämä Herran sanoista. Mitenniin? Emmehän me koskaan nähneet SINUA nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa. Tottakai olisimme auttaneet, jos olisimme nähneet SINUT sellaisessa tilanteessa. Hyvänen aika sentään! Tietenkin!

Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä YHDELLE NÄISTÄ vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä MINULLE.’
Toinen tapa lukea tuo, on tämä minkä nimimerkki Patu tuo esille tuolla Vanhurskauttaminen ja pyhitys III -palstalla:

"Uskova tekee tietämättäänkin hyviä tekoja. Viimeisellä tuomiollakin hyvän osan saaneet kyselevät "Herra milloin me...", kun Ylimmäinen Tuomari vetoaa hyviin tekoihin.

Kovan osan saavat lopulta ne , jotka luulevat aina olleensa Jeesuksen hyviä apumiehiä ja tehneet hänelle palveluksia. Eläväksi Jeesukseksi tai Pyhän Hengen ääneksi voi kuvitella omia kuvitelmiaan, vaikka näissä luuloissa olisi syöty ja kuljettu dialogissa hänen kanssaan ja hoettu Herra, Herra. Jeesus vastaa, ettei hän edes tunne heitä."

Eikös kuulostakin aikalailla samalta kuin iankaikkiseen rangaistukseen menijöiden selitykset tekemättä jättämisistään:

"Enhän minä uskonut, että se olit SINÄ, jonka kohtasin. Kuvittelin ihan itse keksityksi."

Virsi 159

1.
Ken Jumalan tuomion torjua voi,
se läheltä löytää ja kaukaa.
Kun Jeesuksen tullessa pasuuna soi,
niin kuinka sen kestänen, raukka?
Mua syntistä armahda, Herra!

2.
Kun taivasta katson, niin huomata saan:
on syntini kirjattu sinne,
ne vaikkakin tehty on kätköissä maan.
Voi minnekä pakenen, minne?
Mua syntistä armahda, Herra!

3
Vain itseeni tuijotan päivät ja yöt,
saan syntini palkkaa jo kantaa.
Vaan turhaan nyt, ihminen, rintaasi lyöt:
ken kuolleelle elämän antaa!
Mua syntistä armahda, Herra!

4.
Siis murra jo kivinen sydämeni,
oi Jeesus, ja luo sydän uusi.
Se vahvista, pyhitä itsellesi,
vie kanssasi kilvoitteluusi.
Mua syntistä armahda, Herra!

5.
Kun ristisi uhrissa elämän saan
ja Henkesi suot sydämeeni,
niin rauhan tuot tuntooni ahdistavaan,
jo kuivuvat pois kyyneleeni.
Mua syntistä armahda, Herra!

6.
Oi Jeesus, on veresi ristilläsi
jo virrannut autuudekseni.
Tee minulle kalliiksi kuolemasi,
tuo lohdutus sydämelleni.
Mua syntistä armahda, Herra!
Olof Kolmodin 1734. Suom. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937, 1984.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti