Nooa ja pelastus

Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni".

Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.

Tämä on kertomus Nooan suvusta. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.
1 Moos 6:7-9

Herra siis päätti hävittää ihmiset, karjan, matelijat ja taivaan linnut, koska katui tehneensä ne.

Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.

Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.

Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.

Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.

Klar?

Miksi ihmeessä?

Hän vaelsi Jumalan yhteydessä.

Mites muut sitten vaelsivat?

Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
1 Moos 6:5-6

Ja Nooasta sanotaan:

Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.
"vaelsi Jumalan yhteydessä"

John Huibers Hollannista, rakensi arkin Raamatun ohjeiden mukaisesti.

Silloin Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan.
1 Moos 6:13

Jumala siis sanoi Nooalle... Jumalan sanaa.

Hän kertoi, mitä aikoo tehdä ja miksi.

Sitten Hän käskee Nooaa rakentamaan arkin ja antaa tarkat ohjeet sen rakentamiseen.

Siis käskee.

Jumala käskee Nooaa, antaa ohjeet. Nooa kuulee. Hänhän vaelsi Jumalan yhteydessä.

Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa.

Ja näin on sinun se rakennettava: kolmesataa kyynärää olkoon arkin pituus, viisikymmentä kyynärää sen leveys ja kolmekymmentä kyynärää sen korkeus.

Tee arkkiin valoaukko, ja tee se kyynärän korkuiseksi, ja sijoita arkin ovi sen kylkeen; rakenna siihen kolme kerrosta, alimmainen, keskimmäinen ja ylimmäinen.

Sillä katso, minä annan vedenpaisumuksen tulla yli maan hävittämään taivaan alta kaiken lihan, kaiken, jossa on elämän henki; kaikki, mikä on maan päällä, on hukkuva.

Mutta sinun kanssasi minä teen liiton, ja sinun on mentävä arkkiin, sinun ja sinun poikiesi, vaimosi ja miniäisi sinun kanssasi.

Ja kaikista eläimistä, kaikesta lihasta, sinun on vietävä arkkiin kaksi kutakin lajia säilyttääksesi ne hengissä kanssasi; niitä olkoon koiras ja naaras.

Lintuja lajiensa mukaan, karjaeläimiä lajiensa mukaan ja kaikkia maan matelijoita lajiensa mukaan tulkoon kaksi kutakin lajia sinun luoksesi, säilyttääksesi ne hengissä.

Ja hanki itsellesi kaikkinaista ravintoa, syötäväksi kelpaavaa, ja kokoa sitä talteesi, että se olisi ruuaksi sinulle ja heille."
1 Moos 6:14-21 Kaikki hävitetään! Paitsi:

Mutta sinun kanssasi minä teen liiton, ja sinun on mentävä arkkiin, sinun ja sinun poikiesi, vaimosi ja miniäisi sinun kanssasi

Jos arkin koko lasketaan Egyptin kuninkaallisen kyynärän pituudella 0,5241 saadaan kooksi 160 x 26 x 16 metriä.

M/S Gabriella on Viking Line -varustamon matkustajalautta. Laivan pituus on 171,5 metriä ja leveys 28,2 metriä. Syväys on 6,25 metriä. Gabriellan matkustajakapasiteetti on 2 400, hyttipaikkoja on 2 170. 4,7 m korkealle autokannelle mahtuu 420 henkilöautoa, rekkoja 50.  

Ja Nooa teki näin; aivan niin kuin Jumala hänen käski tehdä, niin hän teki.

1 Moos 6:14-21

Ja Nooa teki, mitä Jumala oli Hänen käskenyt tehdä!

Niin hän teki!

Itse asiassa hauska tuo luvun viimeinen jae. Siinä kolmeen kertaan todistetaan, että Nooa teki, mitä Jumala käski hänen tehdä.

-Ja Nooa teki näin;

-aivan niin kuin Jumala hänen käski tehdä,

-niin hän teki.


Eikös ole aika ihmeellistä tekemisen korostamista?

Jumala käskee.

Nooa kuulee.

Ja menee vielä tekemään käskyn mukaan.

Ja Herra sanoi Nooalle: "Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni.

Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras.

Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä.

Sillä seitsemän päivän kuluttua minä annan sataa maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ja hävitän maan päältä kaikki olennot, jotka olen tehnyt."
1 Moos 7:1-4
Ja jälleen Herra puhui Nooalle... Jumalan sanaa.

Antoi tarkkoja ohjeita.

Ja Nooa teki näin, aivan niin kuin Herra oli hänen käskenyt tehdä.
1 Moos 7:5 Jälleen Nooa uskoo, mitä Jumala sanoo... ja tottelee!

Miksi?

Koska hän eli Jumalan yhteydessä.

Nooa sai armon Herran silmien edessä.

Nooa sai armon Herran silmien edessä.

Nooa sai armon Herran silmien edessä.

Nooa sai armon Herran silmien edessä.

Ja ne, jotka menivät sisälle, olivat koiras ja naaras kaikesta lihasta, niinkuin Jumala oli hänelle käskyn antanut. Ja Herra sulki oven hänen jälkeensä.

1 Moos 7:16

Herra sulki oven. Siitä ei sen jälkeen kukaan mennyt.


Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät.

Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset.

Kaikki, joiden sieramissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.

Niin Herra hävitti kaikki olennot, jotka maan päällä olivat, niin hyvin ihmiset kuin myös karjaeläimet, matelijat ja taivaan linnut; ne hävisivät maan päältä. Ainoastaan Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssansa arkissa, jäivät henkiin.
1 Moos 7:20-23

Kävi siis juuri, kuten Herra oli sanonut.


Ja Nooan kuudentenasadantena yhdentenä ikävuotena, vuoden ensimmäisenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, oli vesi kuivunut maan päältä. Niin Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut.

Ja toisena kuukautena, kuukauden kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä, oli maa aivan kuiva.

Ja Jumala puhui Nooalle sanoen:
"Lähde arkista, sinä ja vaimosi, poikasi ja miniäsi sinun kanssasi.

Ja kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki liha, linnut ja karjaeläimet ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, vie ne ulos kanssasi. Niitä vilisköön maassa, ja ne olkoot hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä."

Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan lähtivät ulos, niin myös kaikki metsäeläimet, kaikki matelijat ja kaikki linnut, kaikki, mikä liikkuu maan päällä, lähtivät arkista suvuittain.

Ja Nooa rakensi alttarin Herralle ja otti kaikkia puhtaita karjaeläimiä ja kaikkia puhtaita lintuja ja uhrasi polttouhreja alttarilla.

Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.

Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö."
1 Moos 7:13-22

Mikä olisi ollut se toinen tarina?

Nooa ei olisi uskonut Jumalan sanaa.

Eikä olisi silloin siis totellutkaan.

Ei olisi rakentanut arkkia.

Eikä olisi pelastunut.


Vaan kuten voimme tuosta Nooan kertomuksesta lukea koko tarinan pointin:


1. Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.

2. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja

3. vaelsi Jumalan yhteydessä.

Pyhän Hengen työtoveri

Seuraavanlainen kommentti tuli tekstistä Jeesuksen seuraaminen:

"No, saivarteluahan tämä lienee, mutta minusta vaan kuulostaa hankalalta sanoa, että tässä oltaisiin Pyhän Hengen työtovereita."

Eiköpä tämänkin asian kanssa ole aikalailla samoin kuin puhuttaessa rakkaussuhteesta Jeesukseen.

Jos ei ole rakkaussuhdetta Jeesukseen, siitä ei voi puhua, ja jos on rakkaussuhde Jeesukseen, siitä ei voi olla puhumatta.

Jos ei ole Pyhän Hengen työtoveri, niin sitten siitä on aika hankala puhua. Ja jos on, siitä ei voi olla iloitsematta.

Kerronpa tähän tuoreen esimerkin työtoveruudesta, ehkäpä se auttaa, näkemään tätäkin asiaa hieman toisesta suunnasta.



Koiruus kylässä © -mlm-



Meillä on nyt ollut hoidossa kaverin koira puolitoista viikkoa, semmonen pikkunen palatsikoira. Huomenna palaa kotiinsa.

Koira tuli taloon suuren egon kanssa ottaakseen lauman haltuunsa. Joka mutkassa komennellen ja haluten asioista päättää ja pitää meidät komennossaan ja suojella meitä kaikilta mahdollisilta uhkilta. Pikkukoiran kanssa helposti käy silleen, koska ei kovin paljon haittaa, että se isottelee, eikä sille tule osoitettua paikkaansa.

Yhtenä päivänä ottaessani siltä luvatta pummittua sukkaa sen suusta, se onneton purasi minua. Jolloin tuli se hetki, missä katsoimme, mikä on kenenkin paikka tässä laumassa.

Kun siinä koira sitten ymmärsi paikkansa, meni jonkin aikaa, että se lymysi tuolien alla kuin häveten kuvitelmaansa omasta jumalallisuudestaan.

Nyt on tilanteemme se, että kun kutsun, koira tulee onnellisena häntäänsä heiluttaen luokseni. Kun menemme ovesta ulos, koira istuu oven vieressä odottamassa, että menen siitä ensin ja sitten tulee perässä. Sisään tullessamme samoin minä ensin, koira perässä. Ja koira jää odottamaan ovelle, että saan jalkansa pyyhittyä, eikä ryntää kuratassuissa enää suoraan sisään, jos en ehdi estää. Ulkona tulee luokse ensimmäisestä vihellyksestä.

Koira käyttäytyy nyt kaikin puolin käyttäytyy kauniisti, tietää paikkansa ja oman roolinsa siinä. Koira myös vaikuttaa huomattavasti iloisemmalta ja onnellisemmalta, kun sen ei tarvitse koko ajan vahtia, että mikään ei uhkaa laumaa, eikä sen tarvitse koko ajan olla komentelemassa muita, vaan se tietää, mikä on sen vastuu ja rooli laumassamme.

Työtoveruutemme on nyt varsin nautinnollista.

Sopisikohan tämä analogiaksi Työtoveruudesta Pyhän Hengen kanssa?

Jeesuksen seuraaminen

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani."

Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani."

Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani.

Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo."

Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua."

Joh 21:15-19

Meille on helppoa sanoa uskovamme Jeesukseen ja sanoa, että "Kyllä, Sinä olet minulle rakas."

Hieman samaan tapaan kuin tuossa toisella palstalla kuvasin sitä, miten voimme sanoa uskovamme Kataiseen ja jakavamme hänen tavoitteensa. Ainakin uskoa, että hän on pääministeri, ihan oikeasti.

Vaan Jeesuksen seuraaminen on paljon enemmän kuin uskoa, että Hän on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jonka Hän antoi meidän pelastukseksemme.

Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa suhdetta Hänen kanssaan.

Moni Jeesukseen uskova mieluusti jättää koko tuttavuuden aika etäiseksi, sille tasolle, että juu, kyllä Sä tiedät, että Sä oot mulle rakas. Ja mä tiedän, että Sä oot mun syntini sovittanut.

Tuossa toisella palstalla on alkua aiheelle "uskon koetus". Se alkaa tuolla apostolin tekojen kohdalla, jossa Paavali kokee olevansa hengessä sidottu ja että hänen pitää siis mennä Jerusalemiin. Huolimatta kaikista varoituksista ja profetioista (jotka siis olivat tosia).

Tuossa on uskon koetus. Seuraatko, Paavali minua? Ei olisi kukaan ihminen moittinut, jos Paavali ei olisi mennyt. Kyse oli siitä uskooko Paavali, ja totteleeko hän.

Nuo kaksi aihetta, jotka ovat täällä monia myrskyjä nostaneet: hyvät teot ja kristityn kasvu, ovat molemmat juuri tuota Jeesuksen seuraamista.

Ne eivät ole sitä, että uskotko sinä Jeesukseen tai, uskotko, että Hän on syntisi sovittanut.

Nuo ovat kysymyksiä siitä, haluatko sinä todellakin seurata Häntä.

Rakastatko Häntä enemmän kuin omaa isääsi ja äitiäsi, enemmän kuin omaa henkeäsi.

Aika harva rakastaa. Aika harva olisi Paavalin tavoin tietoisesti henkeään riskeerannut.

Tai marttyyrien tapaan.

Perpetuasta on ollut puhetta. Hän oli vasta kastekoululainen, vankilassa hänet kastettiin. Hän oli valmis seuraamaan Jeesusta, mihin tahansa Hän hänet veikin. Ja kuolemaanhan tuo tie vei.

Paavali, Pietari, muut apostolit, kaikki evankelistat, lähetystyöntekijät,...

Jos he olisivat ajatelleet, että olen pelasttettu, jotta pääsisin iankaikkiseen iloon, ei olisi meillä edes tietoa Jeesuksesta.

Meidän onneksemme, heille ei ole riittänyt tuo tieto Jeesuksesta, vaan he ovat antautuneet seuraamaan Häntä, minne ikinä Hän veikin.

Heidän vastauksensa kysymykseen "Miksi olet pelastettu?" onkin jotain ihan muuta.

Heidät oli pelastettu seuraamaan Jeesusta. Hänen yhteyteensä. Olemaan Hänen työtovereinaan.

Jumalan palvelija!

Mikä arvonimi kristitylle!

Kasvu Kristukseen taitaa siis tarkoittaa sitä, että Hänestä tulee päivä päivältä merkittävämpi, todellisempi. Silmät aukeavat näkemään asioita enemmän ja enemmän Hänen näkökulmastaan, uskon kautta. Uskon kautta, joka tulee lihaksi, todellisuudeksi.

Jeesuksen seuraaminen, Hänen läheisyytensä merkitsee aina vaan syvenevää ristin merkityksen tajuamista.

Kasvua myös oman itsensä tuntemisessa.

Ja sen oivaltaminen, että vikka olen just tällainen, saan olla Jumalan palvelija!

Jeesuksen kanssa vaeltamista. Pyhän Hengen työtoverina!

Sellainen kristitty, joka jää tyytyväisenä siihen lepoon, että on nyt oikein ymmärtänyt evankeliumin ja lain ja siis on oikealla tavalla pelastettu (vipu oikeassa asennossa) jää aika paljosta paitsi!

Siitä on kysymys.

Ja sitä paitsi voi käydä niin, ettei edes pääse perille, kuten kävi sille yhden leiviskän palvelijalle.

Kristuksen opin alkeet

Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan, oppi kasteista ja puhdistusmenoista sekä kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio.

Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo.
Hepr 6:1-3

Heprealaiskirjeen kirjoittajan mukaan Kristuksen opin alkeet ovat:

1. parannus kuolemaan johtavista teoista,
2. usko Jumalaan,
3. oppi kasteista ja puhdistusmenoista sekä
4. kätten päällepanemisesta,
5. kuolleiden ylösnousemus ja
6. iankaikkinen tuomio.

Heprealaiskirje on kirjoitettu seurakunnalle, jonka jäsenet ovat juutalaisuudesta kääntyneet kristinuskoon.

Tilanne heprealaiskirjeen vastaanottaneessa seurakunnassa on ilmeisesti ollut aikalailla samankaltainen kuin Lutherin aikaan ja mitä nytkin monissa paikalleen jämähtäneissä "herätys"liikkeissä.

On vahvana vielä se opetus mielessä, mitä on koko ikä kuultu: Tietyt asiat tekemällä ja tietyt rituaalit suorittamalla ja tiettyjä juttuja noudattamalla asiat tulee Jumalan kanssa hoidetuksi kuntoon ja iankaikkisuuden asiat ovat hyvässä hoidossa.

Käytän oheisessa tekstissä metodistikirkon raamattuopettajan ja pastorin hienoa tutkielmaa Hepr 6:1-3 tekstistä.
Koko artikkeli on luettavissa osoitteessa:

Luther kokosi aikanaan katekismukseen Kristinopin alkeet.

Ja esipuheessaan vielä sanoo:

"Mutta puhuakseni itsestäni: myös minä olen tohtori ja saarnaaja, ainakin yhtä oppinut ja kokenut kuin nuo ylimieliset ja suruttomat arvelevat olevansa.

Silti teen kuin lapsi, joka opettelee katekismusta. Aamuisin ja muulloinkin, kun minulla on aikaa, luen ja lausun sana sanalta ääneen Isä meidän -rukouksen, kymmenen käskyä, uskontunnustuksen, psalmeja jne.

Sen lisäksi minun on joka päivä jatkuvasti luettava ja opiskeltava, enkä sittenkään kykene käsittämään lukemaani niin kuin kernaasti haluaisin.

Lapseksi ja katekismusoppilaaksi minun on jäätävä ja mielelläni jäänkin.", Martin Luther, Iso katekismus, esipuhe.

Jotkut Raamatuntutkijat arvelevat, että alkuseurakunnan aikainen katekismus on sisältänyt juuri nuo kuusi kohtaa, jossa opetetaan näitä Kristuksen opin alkeita, nyt kristillisen seurakunnan aikana hieman eri näkökulmasta...

Mites sitten kun Luther sanoo yllä, että näihin pitää palata kaiken aikaa ja heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että mentäskö vähitellen eteenpäin. Onko kyseessä ristiriita, vai mistäkö lienee kysymys.

Tutkitaan siis, mitä tuo Raamatunteksti sisältää (Jori Brander)

1. "Parannus kuolemaan johtavista teoista" tunnettiin juutalaisuudessa 'lääkkeenä' yksittäiseen syntiin. Jos taas pakana kääntyi juutalaisuuteen, tällöin oli kyseessä kertakaikkinen katumus, joka ratkaisi ihmisen syntiongelman. "Kuolemaan johtavat teot" voivat viitata juutalaisuuden tapaan epäjumalanpalvontaan, mutta kirjeen kristillisessä kontekstissa se tarkoittanee todennäköisemmin juuri juutalaisuuden 'tyhjiä tekoja', joilla ei saavuteta pelastusta.

2. Juutalaisuus korosti kristinuskon tavoin "uskoa Jumalaan". Vaikka uskon vaade on sama, on uskon sisältö kuitenkin eri: juutalaisuus hylkäsi Kristuksen. Oikean parannuksen tuloksena on aina kääntymys. Kääntymyksessä vanha kuolemaan vienyt tie vaihtuu eläväksi uskoksi Jumalaan (Apt. 20:21).

3. "Oppi kasteista ja puhdistusmenoista" liittyy leeviläisen lain seremoniallisiin pesuihin, proselyyttikasteeseen ja ohjeisiin kuinka eri tilanteissa tulee puhdistautua (vrt. Hepr. 9:10). Kristillinen sisältö tälle kohdalle löytynee Paavalin kirjeestä Titukselle: "pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta", Tiit. 3:5. Väite, että tässä puhuttaisiin eri kasteista (Johanneksen kaste, vesikaste, Hengen kaste) ei tee oikeutta tekstin asiayhteydelle, vaikka oppi kasteesta kuuluukin kristillisen opin perusteisiin (katekismukseen).

4. "Kätten päällepanemisella" oli juutalaisuudessa kaksinainen merkitys. Ensinnäkin se liittyy lain määräykseen, että leeviläisen järjestelmän mukaan uhrin antajan (syntinen) tulee laskea kätensä teurasuhrin päälle, jotta sijaiskuolema lasketaan hänen pelastukseksi (3. Moos. 1:4). Toiseksi juutalaiset opettajat laskivat kätensä opetuslasten päälle vihkiessään heidät tehtäväänsä. Näistä jälkimmäinen on todennäköisempi merkitys kristillisessä asiayhteydessä.

5. "Kuolleiden ylösnousemus" oli sisällöltään samankaltainen opetus jo juutalaisuudessa kuin kristillisyydessä. Hekin opettivat, että ylösnousemus oli ruumiillinen (häpeällinen ajatus kreikkalaisille), ja että se tapahtui kahdessa osassa; ensimmäinen koski pyhiä ja jälkimmäinen kadotettuja (Jes. 26:19; Dan 12:2). Ylösnousemus oli erityisen tärkeä aihe etenkin farisealaiselle lahkolle (Apt. 23:6-8). Kristillinen opetus sisälsi edellisten lisäksi keskeisenä opetuksena Kristuksen ylösnousemuksen kuolleistanousemisen ensihedelmänä.

6. Vastaavasti kuin kaikki edellisetkin opit, oli "iankaikkinen tuomio" opetettu selkeästi Vanhassa testamentissa (Jes. 33:22; 1. Moos. 18:25). Ja Uuden liiton puolella oppi kuului selkeästi: "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." (Room. 8:1)

Eli nämä opinkohdat kuuluvat sekä juutalaisuuteen että kristinuskoon. Juutalaisuudessa nämä viittaavat lakiliiton alaisuuteen ja se houkutus on ihmistä lähellä.

Kristinuskon myötä nämä opit viittaavat pelastukseen Kristuksessa. Ja Häneen tulee uskovien juurtua.

Mitenkäs sitten tuo ristiriita heprealaiskirjeen kirjoittajan ja Lutherin välillä? Onko sitä?

Heprealaiskirjeen seurakunta puuhasteli näiden peruskysymysten kanssa puuhastelemaan ilmeisesti niistä kiistellen ja väännellen ilman että pääsivät kasvamaan täyteen aikuisuuteen ja sille perustalle, jona Jeesus kristus muodostaa.

Samoin Lutherin aikana oli ihmisten saama raamattuopetus jäänyt kokonaan saamatta. Edes papisto ei silloin välttämättä tuntenut Raamatun opetuksia. Ja samoin voipi olla edelleen monissa "herätys"liikkeissä, joihin ihmiset lapsuudestaan asti kasvavat ilman kunnollista raamattuopetusta.

Silloin muodostuu tärkeäksi erilaiset mielipiteet näistä opin alkeisiin liittyvistä asioista.

Ja puuhastelut keskittyvät niihin, eikä pääse kristityt kasvamaan armossa ja Kristuksen tuntemisessa.

"Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon."

Samoin kuin heprealaiskirjeen kirjoittaja myös Luther korosti Kristuksen "tulemista lihaksi" uskovissa.

Ei niin, että puuhastelisimme alkeiden määrittelyissä, vaan että saisimme kasvaa Kristuksen tuntemisessa eli että Kristus kasvaisi meissä. Kasvaisimme Hänen kaltaisuudessaan.

Hengellinen täysi-ikäisyys on sitä, että elämme Jumalan Sanaa todeksi. Eikä sitä, että tiedämme, miten asiat opin mukaisesti ovat.

Perusta on ehdottoman tärkeä ja pysyvä ja se on Kristus itse.

Ilman Häntä ei ole mitään kasvuakaan.

Perusta on se, mistä ponnistamme.

Vaan älkäämme jääkö siihen, vaan opetellaan jatkuvasti tuntemaan Häntä enemmän ja syvemmin.

Jos jollain on jo täydellinen Kristuksen ja armon tuntemus, ei ole enää mahdollista sen enentyä.

Opimme tuntemaan Kristusta yhä enemmän Sanan lukemisessa, rukouksessa ja päivittäisessä elämässämme, jos olemme kiinnostuneita Hänen tuntemisestaan.

Monesti taitaa olla niin, että enempi kiinnostaa vain omat tekemiset ja suoritukset ja tekemättömyydet kuin se, mitä on Kristus ja miten Hän meissä vaikuttaa.

Kristuksen tunteminen

"Ja mitä onkaan Isän ja Kristuksen tunteminen?

Ei se ole samaa kuin messujen lukeminen, munkinkaapuun pukeutuminen, paastoaminen, almujenanto ja muiden sellaisten tekojen tekeminen;

Kristuksen me sensijaan tunnemme, kun uskomme hänen olevan sen Jumalan Karitsan, joka kantaa maailman synnin, joka meidän tähtemme tuli ihmiseksi, kärsi edestämme ristinkuoleman, nousi jälleen kuolleista ja astui ylös taivaaseen, ja kun turvallisella mielellä osoitamme sitä luottamusta Jumalaan, että hän Poikansa tähden on meille armollinen ja laupias.

Se on Isän tuntemista, että tiedämme hänen olevan armollisen ja antavan meille syntimme anteeksi Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden.

Missä tällaista tuntemista on, siellä on oikea seurakunta eli kirkko; missä ei ole tätä tuntemista, siellä ei ole kirkkoa, vaikka olisikin virka ja Jumalan nimi. On siis otettava tästä tuntemisesta vaarin; silloin ei voida erehtyä."

Martti Luther Huonepostilla. Kotisaarnoja.

-"Kristuksen me sensijaan tunnemme, kun uskomme hänen olevan sen Jumalan Karitsan..."

-"...osoitamme sitä luottamusta Jumalaan, että Hän Poikansa tähden on meille armollinen ja laupias."

-"Se on Isän tuntemista, että tiedämme hänen olevan armollisen..."

Eiköpä tässä Luther juota maitoruokaa.

Tässä kuvataan Kristuksen opin alkeet.

Tässä on perustus.

Mutta miten Luther tuosta perustuksesta kuitenkin puhuu?

Minusta vaikuttaa, että hän puhuu tässä sitaatissa siitä aikalailla eri sävyyn kuin mitä on Paavalin kirjeiden sisältö ja henki.

Luther kuvaa tässä paikallaan pysyvää uskoa. Kun on tämä usko näin ja tämä tieto tälleen, on siinä Kristuksen ja Isän tunteminen.

"Kristuksen me sensijaan tunnemme, kun uskomme hänen olevan..."

Tunnemme Kristuksen, kun uskomme Hänen olevan...

sanoo Luther.

Paavali sanoisi:

Alamme oppia tuntemaan Kristusta, kun uskomme Hänen olevan...

Eli siitä alkaa Kristukseen tutustuminen.

Tuossa Lutherin sitaatissa mikään ei viittaa persoonalliseen Kristukseen tai persoonalliseen Jumalaan.

Siitä voi voi helposti syntyä ajatus, että henkilökohtainen jumalasuhde olisi jonkin totena pitämistä ja tietämista. Opetuksen omaksumista.

Ilman, että on suhdetta Elävään Jumalaan tai Jeesukseen tai Pyhään Henkeen.

Luther tuossa jakaa maitoruokaa. Ja moni uskova sillä elää koko ikänsä pystymättä sulattamaan sen vahvempaa. Sillä ei voi kasvaa aikuiseen uskoon:


Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.

Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.

Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.

Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.

Hepr 5:12-6:3

Moni opettaja koettaa pitää uskovat maitoruoan nautiskelijana ja lepotilassa ilman aikuisen uskovan vastuuseen kasvamista toimimalla juuri päinvastoin kuin heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa:

"ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta."

Jyrki Tapani Katainen (s. 14. lokakuuta 1971 Siilinjärvi) on Suomen nykyinen pääministeri.

Katainen on neljännen kauden kansanedustaja, kokoomuksen puheenjohtaja ja yksi Euroopan kansanpuolueen kymmenestä varapuheenjohtajasta.

Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri.

Katainen valmistui ylioppilaaksi Siilinjärven lukiosta keväällä 1990 ja Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 1998. Hänen työuraansa kuuluu opettajan sijaisuuksia ja harjoittelu Suomen Lontoon-suurlähetystössä. Lisäksi hän on ollut Kokoomuksen Kansallisen sivistysliiton koulutussuunnittelijana ja kouluttajana.

Katainen on naimisissa entisen SM-tason jalkapalloilijan Mervi Kataisen (o.s. Kuittinen) kanssa. Mervi Katainen oli Suomen nuorisovaltuustojen liiton ensimmäinen puheenjohtaja. Kataisilla on kaksi tytärtä (s. 2005 ja 2008). Jyrki Kataisen isä Yrjö Katainen on eläkkeellä oleva lentokonemekaanikko ja äiti Marja (o.s. Kinnunen) toimii Siilinjärven kunnanjohdon sihteerinä.

Katainen asuu Espoossa. Hän oli kuitenkin pitkään kirjoilla Siilinjärvellä, vaikka perhe asui Espoossa, ja hänet valittiin kolmesti eduskuntaan Pohjois-Savon vaalipiiristä. Vasta joulukuussa 2010 Katainen muutti kotipaikkansa Espooseen, ja tuli vuonna 2011 valituksi Uudenmaan vaalipiiristä.

Kataisen harrastuksia ovat ruoanlaitto, metsästys ja liikunta eri muodoissa. Hän juoksee vuosittain maratonin, jossa hänen ennätyksensä on 3.54.23. Katainen on sotilasarvoltaan reservin yliluutnantti

Tämän kaiken voin lukea wikipediasta ja paljon muuta.

Tämän kaiken uskon todeksi.

Mitään näistä asioista en sinänsä tiedä, mutta uskon ne, koska wikipediassa niin sanotaan.

Oman maailmankuvani, koulutukseni ja elämänkokemukseni perusteella harkittuani näitä asioita, mitä Kataisesta kerrotaan wikipediassa, minulla ei ole syytä olettaa, että siinä olisi vääriä tietoja hänestä. Siispä voin uskoa ne tiedot todeksi.

Henkilökohtaisesti en tunne häntä. En ole koskaan tavannut häntä ja en tiedä hänen persoonastaan mitään muuten kuin mitä olen toisen käden tietona saanut kuulla lehdistöstä, radiosta ja televisiosta.

Minulla ei ole hänestä yhtään henkilökohtaista todistusta. Ystäväpiirissäni on kyllä ihmisiä, jotka tuntevat hänet henkilökohtaisesti, mutta ei ole koskaan tullut puheeksi heidän kanssaan kyseinen hemmo.

Tuon virallisen tiedon ja median välittämän epävirallisen tiedon perusteella olen saanut Kataisesta sellaisen kuvan, että hän on varsin jämerä ja määrätietoinen ja hoitaa maan asioita hyvin. Ja voin olla luottavaisin mielin, kun hän hoitaa maan asioita.

Siellä jossain Arkadianmäellä.

Minunkin asioita.

Mahtaisikohan tämä minun suhteeni Jyrki Kataiseen olla aika lähellä sitä, mikä on monen Jeesukseen uskovan suhde Jeesukseen?

Lisättynä tuohon vielä se tietomme, mikä liittyy Jeesuksen maanpäällisen toiminnan tarkoitukseen. Eli siihen, että Hän on huolehtinut iankaikkisesta elämästä niiden kohdalla, jotka Häneen uskovat. Ottanut pois maailman synnin.

Job sanoi Herralle:
- Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi
eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton
sinun toteuttaa.

Sinä kysyit: »Kuka on tämä,
joka näin peittää minun tarkoitukseni
mielettömillä puheillaan?»

Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä
asioista, joita en käsitä -
ne ovat minulle liian ihmeellisiä.

Sinä sanoit: »Kuuntele nyt, kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.»

Vain korvakuulolta sinut tunsin.
Nyt ovat silmäni nähneet sinut.

Sen tähden minä häpeän puheitani
ja kadun niitä
tomussa ja tuhkassa.

Job 42: 1-6

Monelle tuo häpeä niin voimakasta, ettei uskalla mitään sanoa.

Tuota Kataisen analogiaa vielä jatkaakseni...

Persutkin ovat Kataisen omia. Katainen pitää huolen niin persujen, kokoomuslaisten kuin kepulaistenkin hyvinvoinnista Suomessa. Puhumattakaan demareista.

Huolimatta siitä, että persut eivät uskokaan Kataiseen, eivät edes ne, jotka ovat hänet tavanneet.

Kasvu ja kasvu

Vanhemmat seuraavat lastensa kasvua ja iloitsevat jokaisesta uudesta kasvuvaiheesta, koska ne (vaikeatkin) osoittavat, että lapsi kehittyy terveellä tavalla.

Tärkeitä ovat niin vauvaiän vierastamiset, uhmaiät, rakastumiset vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaan kuin murrosikä ja itsenäistyminen.

Vanhemmat iloitsevat siitä, että lapset aikuistuvat, löytävät paikkansa maailmassa ja harjoittavat ja ottavat käyttöönsä saamiaan lahjoja.

Hyviä hedelmiä © -mlm-

On toki vanhempia, jotka saattavat ylpeillä sillä, että ei ole ollut meidän lapsilla uhmaikää ja ikinä ei olla annettu lapsen kokea sitä, että olisi muka jotenkin erinomainen tai kaunis tai osaava, muutenhan ne jotain itsestään luulisivat. Tai että ei ole ollut murrosikää, vaan aina täydellisen yhteistyöhaluisia ja tottelevaisia ja ei ikinä kokeillut tupakkaa, tai viinasta puhumattakaan.

Joku vanhempi voi tosiaan kuvitella tehtävänsä saattaa lapsi vauvasta täysi-ikäiseksi antamalla katon pään päälle ja ruoan ravinnoksi. Ja kuvitella, että kyllähän siitä aikuinen tulee, ihan pakostakin nykyisen lain mukaan 18 vuotiaana.

Ja kasvuun liittyvät kivut olisivat niitä, joita voi lämpöhauteilla helpottaa

Vaan ei tule ihmisistä ollenkaan välttämättä henkisesti aikuisia tuolla tavoin.

Otetaan uudelleen nämä psykososiaalisen kasvun kriisit.

Ohessa taulukossa tiivistettynä tuo malli (Persoona 2 -kehityspsykologia, lukion psykan oppikirja)

Kehityskriisin ajoittuminen / Onnistunut ratkaisu / Epäonnistunut ratkaisu

1. Vauvaikä / Perusluottamus / Perusturvattomuus

2. Varhainen leikki-ikä / Itsenäisyys / Epäily, häpeä

3. Myöhäinen leikki-ikä / Aloitteellisuus / Syyllisyys

4. Kouluikä / Toimeliaisuus / Alemmuus

5. Nuoruus / Identiteetti / Roolien hajaannus

6. Varhaisaikuisuus / Läheisyys / Eristäytyminen

7. Keskiaikuisuus / Tuottavuus / Lamaantuminen

8. Vanhuus / Minän eheys / Epätoivo

Eli mikä voi mennä pieleen?

Vauvaiässä rakentuu perusluottamus. On paljon aikuisia, joilla ei ole koskaan päässyt rakentumaan perusluottamusta. Ihmiset, uudet tilanteet, mikä tahansa voi muodostaa uhkan, jota vastaan tarvitsee jatkuvasti puolustautua. Ei omia rajoja synny.

Kovin yleistä.

Varhaisessa leikki-iässä oppii luottamaan siihen, että voi itsenäisesti uskaltautua uusiin asioihin. Vaihtoehtona on se, että häpeää itseään ja aina epäilee muiden vaikuttimia.

Kovin yleistä.

Myöhäisessä leikki-iässä onnistunut kehitys tuottaa aloitteellisen ja erehtymään uskaltavan ihmisen. Vaihtoehtona on helposti syyllistyvän ja oikeassaolemisestaan ja kritiikkiä kestämättömän ihmisen.

Kovin yleistä.

Kouluiässä muiden lasten kanssa syntyy helposti vertailua muihin. Kun aikuiset ja ryhmä suhtautuu lapsiin ja toisiinsa toistensa erilaisuutta persoonina ja taitojen osalta kunnioittaen, tulee lapsista toimeliaita ja vapaita ilmaisemaan itseään. Vaihtoehtona synkkä alemmuudentunne muiden rinnalla, ikuinen alamittaisuuden ja kateuden tunne, muiden mitätöinti.

Kovin yleistä.


Nuoruusiässä testaillaan monenmoisia identiteettejä ja siihen vapauden antava ympäristö auttaa nuorta löytämään sen oman identiteetin, jossa on vahvuus kohdata aikuisuuden paineita. Vaihtoehtoisesti kovin tarkan ja tiukan identiteetin valmiina antavat vanhemmat tukahduttavat nuoren oman persoonan kasvun ja ei oikeen koskaan "löydä itseään".

Kovin yleistä.

Varhaisaikuisuudessa opitaan läheisyyttä tai sitten eristäydytään ihmisistä. Seurustelusuhteet ja niiden epäonnistuminen ovat kovia koitoksia tässä vaiheessa

Keskiaikuisuudessa pitäisi pakan olla siten kasassa, että ihminen on tuottavimmillaan. Kykenevä käyttämään lahjojaan ja osaamistaan monin tavoin lähimmäistensä ja yhteiskunnan hyväksi. Tai sitten voi tulla lamaannus, jolloin ei siihen pystykään, tarpeettomuuden tunne työttömyyden myötä tai vaan jostain syystä niin rajattu elinpiiri, että ei voi toimia kaiken potentiaalinsa mukaisesti.


Vanhana sitten voi tyytyväisenä katsella taakseen elettyä elämää, kiitollisin mielin kaikesta kokemastaan ja luottavaisin mielin kohdata kuoleman elämästä kylläksi saaneena. Tai vaihtoehtoisesti epätoivo ja suoranainen katumus ja kauhu siitä kaikesta, mitä jäi tekemättä ja saavuttamatta. Ja pelko kuolemaa kohtaan.

Sanottakoon tässä kohtaa, että ei ole tarkoituksena tässä vanhempia erityisesti syyllistää, vaan oppia ymmärtämään itseä.


Ja samalla oppia ymmärtämään sitä, miten myös hengellisen kasvun voi ajatella samanlaisena kaarena.

Monien kriisien, kipujen ja ahdinkojen kautta syntyy myös hengellinen kasvumme.

Hengellinen kasvumme ei ole sen mutkattomampaa ja automaattisempaa kuin henkinenkään kasvumme.

Sekään ei tapahdu "noin vaan" vauvasta aikuiseksi.

On toki paljon uskovia, jotka ovat siinä vauvavaiheessa edelleen vielä vanhuksenakin.

Seurakunnan rooli aikuiseksi kasvattamisessa on merkittävä, kuten Paavalin kirjeistä monin paikoin voimme lukea.

Hmm. Jännä kohta on Korinttolaiskirjeessä:

En kirjoita tätä häväistäkseni teitä, vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen.

Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.

Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.

Juuri sentähden minä lähetin teille Timoteuksen, joka on minun rakas ja uskollinen poikani Herrassa; hän on muistuttava teitä minun vaelluksestani Kristuksessa Jeesuksessa, sen mukaan kuin minä kaikkialla, joka seurakunnassa, opetan.

Muutamat teistä ovat paisuneet pöyhkeiksi, aivan niinkuin minä en tulisikaan teidän tykönne.

Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta.

Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.

Kummanko tahdotte? Tulenko luoksenne vitsa kädessä vaiko rakkaudessa ja sävyisyyden hengessä?
1 Kor 4:14-21

Onneksemme saamme kasvaa kesken jääneissä asioissa edelleen. Mitään ei ole lopullisesti menetetty.

Kaikkein vaikeinta on noita ensimmäisiä pieleen menneistä kehityskohdista myöhemmällä iällä saada korvaavia kokemuksia.

Ne voivat vaatia pitkällistä terapiaa.

Ja Herra hoitaa ihmeellisesti!

Kohtaamme elämässämme ihmisiä, joita sanomme vaikeiksi, hankaliksi, inhottaviksi, ikäviksi.

Minulla on sellainen käsitys, että jokainen "hankala" ihminen on meille annettu tilaisuus kasvaa.

Palsta alkoi Jeesuksen hengellisestä kasvusta.

Raamatussa on siihen paljon viittauksia. Ja ne kohdat eivät olleet hänellekään helppoja.

Hengellinen kasvu ja lapsenkaltaisuus

Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon.

Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus.

Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia.

Hänestä tuli Jumalan asettama ylipappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta.

Hepr 5:7-9
Tuo heprealaiskirjeen kohta todellakin kertoo hengellisestä kasvusta myös Jeesuksen kohdalla. Ei edes hänen kohdallaan paketti ollut täydellinen ensi hetkestä lähtien.

Lapsenkaltaisuuteen pyrkiminen nousee aina esiin, kun puhutaan hengellisestä kasvamisesta. Varmastikin kannattaa pohtia silloin, mitä on lapsenkaltaisuus.

Raamatussa monin paikoin kehotetaan kasvuun, vastuun ottamiseen omasta paikastaan ja annetuista leivisköistä, toimimiseen.

Saattaapi tosiaan kuulostaa ensikuulemalta ristiriitaisilta nuo kasvu ja lapsenkaltaisuus. Ja usein kuuleekin päädyttävän siihen, että kaikkihan vaan tapahtuu... kunhan vaan oikealla tavalla uskoo...

Katsotaanpa, mitä heprealaiskirjeen viides luku oikeen sanoo. Siinä näyttäisi olevan aika monenlaisia elementtejä tämän aiheen pohdintaan:

"Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus.

Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja"

Merkityksellinen kohta on myös tämä: "hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon."

Noissa muutamassa jakeessa sanotaan hirmu paljon. Ehkäpä noita tärkeitä kohtia voisi nostaa esiin näinkin:

-ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta
-taipui Jumalan tahtoon
-joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus
-saavuttanut täydellisyyden
-niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia


Jeesus itki ja rukoili avukseen Isäänsä

=lapsenkaltaisuus

Jeesus taipui Jumalan tahtoon

=lapsenkaltaisuus

Jeesus joutui kärsimyksistä oppimaan

=kasvaminen

Jeesus saavutti...

=kasvaminen (Hän todellakin saavutti täydellisyyden)

...täydellisyyden

=Jumalan kaltaisuus

Jeesuksesta tuli pelastaja

=Jumalankaltaisuus

Heprealaiskirje jatkaa:

Meillä olisi tästä paljonkin sanottavaa, mutta ei ole helppo selittää näitä asioita teille, koska olette tulleet niin haluttomiksi kuulemaan.

Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa.

Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta.

Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.
Hepr 5:11-14

Ei todellakaan kannata sekoittaa Jeesuksen mainitsemaa lapsenkaltaisuutta johonkin sellaiseen, joka olisi aikuisuuden vastakohta siinä mielessä, että se olisi jotenkin tila, jossa ei kasvettaisi ja toimittaisi ja otettaisi omaa tehtävää vastaan ja pidettäisi siitä huolta.

Tuossa on melko kovia sanoja sellaista opetusta vastaan: "Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa."

Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta.

Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.

Hepr 5:13-14 Tuosta paikasta tulee väkisinkin mieleen 1 Moos:4-5
Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan."

Onpas jännittävä juttu! Mistäs tossa nyt oikeen on kyse?

Käärme houkuttelee Eevaa, että tästä maistamalla saat tietää hyvän ja pahan, eli tulet Jumalan kaltaiseksi...

Ja efesolaiskirjeessä kerrotaan, että uskossaan aikuinen on harjoittanut aistinsa erottamaan hyvän ja pahan... eli kasvanut uskossaan aikuiseksi?


Mites tuo nyt sitten oikeen on?

Millainen on lapsi?

Lapsi on sellainen, joka luottaa siihen, että hänestä pidetään huolta, joka tietää, että hänellä on Isä, johon hän voi aina turvautua.

Eikös vaan?

Tässä luottamuksessa ja turvallisuudessa lapsi saa kasvaa täyteen miehuuteen, edelleen Jumalan lapsena Häneen luottaen.

Mitä sitten olisi ei-lapsenkaltaisuus?

Eikös se olisi sellaista, että itse hallitsee elämänsä ja kohtalonsa ja on kuin Jumala itse oman elämänsä suhteen.

Eikös vaan?

Eli juuri se perustavaa laatua oleva synti, johon Aatami ja Eeva lankesivat. Itseasiassa epäuskon synti!!!

Lapsenkaltaisuus ei siis ole sellaista, että pyrittäisiin pysymään maitoruualla koko ikä, niinkuin joissain piireissä pyritään ihmiset pitämään: koko uskonelämä pyörii syntienanteeksijulistamisen ympärillä ja ei ole mitään muuta ymmärrystä uskonelämästä, Jeesuksen seuraamisesta, Jumalan tahdon kuulemisesta, Hänen tahtonsa noudattamisesta...

Lasta ei vaadita kasvamaan.

Ja lapselta ei odoteta mitään sellaista, mihin hän ei kehitystasoltaan ole kypsä.

Samoin on hengellisessäkin kasvussamme. Meiltä ei odoteta sellaista, mihin emme ole kypsiä, eikä meitä vaadita kasvamaan.

Aivan kuten tuolla haamulin lainaama Wilkerson toteaa, että kasvua syntyy, kun tulee ruokituksi Jumalan Sanalla.

Jumalan lapsella on jano ja nälkä saada kuulla Jumalan sanaa, saada olla Hänen yhteydessään.

Mitään oikotietä ei ole!!

Eikä varmaankaan mitään sellaisia mittakeppejä, joiden kanssa voisimme toisiamme mittailla.

Meidän hommamme on kuunnella, mitä Hänellä on juuri meille sanottavaa!

Aivan kuin lapset!

Ja toimia sen mukaisesti, kuka minkäkinlaisessa tehtävässä.

Aivan kuin lapset!

Aivan samoin kuin ei viisivuotiaalta odoteta 20-vuotiaan toimintakykyä ja -valmiutta, ei myöskään voida puristaa hedelmiä sieltä, missä niitä ei ole.

Ei kukaan omalta kohdaltaan eikä toisilta.

Aika usein kun näistä puhutaan, alkaa puhe omanvanhurskauden teoista, joita sanotaan sitten joidenkin kuvittelevan hedelmiksi...

Joka on joskus saanut maistaa mangoa suoraan puusta, tai vaikkapa greippiä, tietää, mistä on kyse, kun puhutaan mangoista tai greipeistä.

Suomeen tuodaan niitä, jotka on poimittu raakoina ja keinotekoisesti, jos ollenkaan kypsytetty...

Sekin lienee yksi aspekti, ettei raakoja hedelmiä kannattaisi ruveta poimimaan.

"Aivan samoin kuin ei viisivuotiaalta odoteta 20-vuotiaan toimintakykyä ja -valmiutta, ei myöskään voida puristaa hedelmiä sieltä, missä niitä ei ole.
Ei kukaan omalta kohdaltaan eikä toisilta." (mama)

Niinpä. Siksi Pietarikin kehottaa kasvamaan Herran armossa ja Hänen tuntemisessaan.

2. Piet. 3:18: "ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." Herran armossa ja tuntemisessa on ainoa oikea kasvupaikka. Tilassa, jossa jo ollaan armahdetut, jossa synnit on saatu anteeksi, jossa Jumala tunnetaan Isänä ja Jeesus Vapahtajana eikä tuomarina. Vain siinä tilassa voidaan kasvaa sitä hedelmää, jonka sisällä on sama siemen kuin se Siemen, josta kasvu on lähtöisin. Lajinsa mukaista hedelmää. Kun on ensin tehty Puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, niin...

Juuri niin. Kasvamaan Herran armossa ja Hänen tuntemisessaan.

Aina vain paremmin oppia tuntemaan Häntä. Siinä on meidän kasvumme.


Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen

Kol 3:9-10
Heprealaiskirje jatkaa luvussa 6 kertomalla, mitä on maitoruoka, joka on juuri syntyneelle välttämätöntä,jotta hän kasvaisi pelastukseen:


Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan, oppi kasteista ja puhdistusmenoista sekä kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio.

Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo.

Hepr 6:1-3 Maitoruokaa on siis Kristuksen opin alkeet.

Maailman mukaisesti käyttäytymistä ja omatekoista hurskautta (ei suinkaan maitoruokaa) on Paavalin mukaan:

Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"?

Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista.

Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.

Kol 2:20-23

Maitoruoka, eli Kristuksen opin alkeiden julistaminen on välttämätöntä juuri syntyneelle uskovalle.

Vastasyntyneen vatsa ei todellakaan kestäisi vahvempaa ruokaa.

Paavali puhuu Kolossalaisille tästä jotenkin niin ihanasti. Maitoruuasta, jota kolossalaiset olivat saaneet ja sen myötä seuranneesta kasvusta:

Me kiitämme aina Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, kun rukoilemme teidän puolestanne.

Olemmehan saaneet kuulla teidän uskostanne Kristukseen Jeesukseen ja siitä rakkaudesta, jota osoitatte kaikkia pyhiä kohtaan sen lupauksen kannustamina, jonka toteutuminen odottaa teitä taivaassa. Tästä toivosta te kuulitte jo silloin, kun teille julistettiin totuuden sana, kun evankeliumi tuli teidän luoksenne. Samalla tavoin kuin kaikkialla maailmassa se on teidänkin keskuudessanne kantanut hedelmää ja kasvanut siitä päivästä lähtien, jolloin saitte kuulla Jumalan armosta ja tulitte sen tuntemaan sellaisena kuin se todella on.

Epafras, jolta olette sen kuulleet, on rakas työtoverimme, joka uskollisesti palvelee Kristusta teidän hyväksenne. Hän on myös kertonut meille siitä rakkaudesta, jonka Henki on teissä synnyttänyt.

Siitä lähtien, kun saimme tästä kuulla, mekin olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon.

Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.

Kol 1:3-11
-että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä

-ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon.

-että eläisitte Herralle kunniaksi

-ja kaikessa hänen mielensä mukaan

-kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää

-ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa

Ajatelkaapa, mistä kaikesta Paavali tuossa puhuu!!

Ja kun ei nämä ole jotain sellaisia asioita, mitkä olisivat jotain teoriaa

vaan ne ovat elävää elämää tarkoitettu täällä maan päällä Hänen yhteydessään eläville.

Tuo kolossalaiskirje jatkuu melkoisen vahvana ruokana, jonka nieleminen ei ole kovin helppoa vielä maitoruualla oleville.


Monesti tuntuu siltä, että uskovat mieluusti jäävät sinne opin alkeisiin, eivätkä edes halua kasvaa Hänen tuntemisessaan.

Se vaatisi toimintaa, kuuntelemista, todellista yhteyttä Hänen kanssaan, dialogia, valoon astumista, omaksi itsekseen kasvamista, monia pelottavan kuuloisia asioita.

Maitoruoasta, eli Kristuksen opin alkeista Paavali puhuu korinttolaisille:

Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa.

Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.

Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on.

Se, jonka rakennus kestää, saa palkan.

Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.

1 Kor 3:10-15

Perustus on Kristus, mitään muuta perustusta ei voi olla. Joku jää mieluusti makaamaan siihen perustuksille rakentamatta mitään. Joku rakentaa oljista, kuka mistäkin.

"Se, jonka rakennus kestää, saa palkan."

Vaikka rakennus olisi oljista ja palaisi koeteltaessa, jos perustus kuitenkin on Kristus, silloin pelastuu "kuin tulen läpi".

Rakennuksen rakentuminen ei ole automaatio, eikä se, mitä materiaalia käytetään rakentamisessa, vaikka perustus olisikin oikea.

Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."

Apt 4:11-12

Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu.

Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.

Olettehan te "maistaneet Herran hyvyyttä".

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen.

Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.

Sanotaanhan Raamatussa: -- Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, "kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, kompastuskivi ja kallio johon langetaan". Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se heidän osakseen on määrättykin.

1 Piet 2:1-8

Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.

Olettehan te "maistaneet Herran hyvyyttä".


Oletko sinä saanut maistaa Herran hyvyyttä? Sitä maitoruokaa, puhdasta Sanan maitoa?

Vain se voi sinut pelastaa!!

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen.

Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.

Rakkentukaa! Kasvakaa! Hengelliseksi rakennukseksi! Pyhäksi papistoksi! Toimittaaksenne hengellisiä uhreja! Jotka ovat Jumalalle otollisia...

...Jeesuksen Kristuksen tähden!

Älä jää makaamaan tielle, vaan vietä aikaa Hänen seurassaan.

Nää on jotenkin aivan huikeita juttuja Yhdestä kohdasta poukkoaa toiseen ja siitä viidenteen ja takaisein ensimmmäiseen kolmannen kautta.

Olisi kiva, jos saisi ajatuksensa kirjattua silleen tsuptsup (ehkä ihan hyvä ettei saa). Mutta lukekaa toi kolossalaiskirjeen alku! Aivan huikeaa tekstiä. Ja jälleen sitä lukee jotenkin niin uusin silmin, uudesta näkökulmasta!

Sorry, että ajatukset poukkoilevat ja välistä saattaa jäädä monta siltaa väliin, ja ehkä näyttää että edellinen asia ei kovin liity seuraavaan. Kirjoittaminen on vielä tässä vaiheessa elämää hitaampaa kuin ajatuksenkulku...

:-)

Mikä vielä jäi painamaan mieltä, on tuo heprealaiskirjeen kuudennen luvun jatko:


Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen -- niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!

Jos maa imee sisäänsä sateen, joka sitä usein kastelee, ja tuottaa sadon viljelijöilleen, se saa osakseen Jumalan siunauksen.

Mutta jos se kasvaa ohdaketta ja orjantappuraa, se ei kelpaa mihinkään. Sitä uhkaa kirous, ja niin se lopulta poltetaan.

Te, rakkaat ystävät, olette kuitenkin tuo parempi maa, ja teitä odottaa pelastus. Olemme siitä varmoja, vaikka puhunkin näin.

Eihän Jumala ole epäoikeudenmukainen, ei hän unohda teidän tekojanne eikä rakkauttanne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet hänen pyhiään ja yhä palvelette heitä.

Hartaasti vain odotamme, että te itse kukin loppuun asti yhtä innokkaasti haluatte kokea yhteisen toivomme täyttymisen.

Älkää päästäkö itseänne veltostumaan, vaan seuratkaa niiden esimerkkiä, jotka ovat uskoneet ja kärsivällisesti odottaneet ja sen tähden saavat omakseen sen, minkä Jumala on luvannut.
Hepr 6:4-11

Ja vielä yksi illan helmi sieltä kolossalaiskirjeestä:

Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin.

Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan.

Kol 2:13-15

Hengellinen kasvu

Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.
Ef 4:11-16 

Jostain syystä usein törmää saarnoissa ja puheissa sellaiseen, että uskovan pitäisi olla hengellisesti rakentumaton, lapsen kaltainen. Ja kasvua jotenkin suorastaan pelätään.

Kuitenkin Raamattu kehottaa kasvamaan täyteen aikuisuuteen.

Erik Erikson on aikanaan kehittänyt psykososiaalisen kehityksen mallin ihmisen psykososiaalisen kehittymisestä.

Eri ikäkausina ihmisellä on erilainen kehitystehtävä (=kehityskriisi), jonka onnistunut ratkaisu tuottaa positiivisen, hyvän pohjan seuraavalle kehitystehtävälle. Epäonnistunut ratkaisu taas johtaa ikäviin seuraamuksiin.

Epäonnistuneita kehitystehtävien ratkaisuja voi toki myöhemmin paikata, varsinkin niitä loppupään asioita. Vauvaiän ja varhaislapsuuden kehitystehtävät vaikuttavat persoonallisuutemme syvärakenteisiin siten, että niihin vaikuttaminen myöhemmällä iällä on melkoisen vaikeaa.

Ohessa taulukossa tiivistettynä tuo malli (Persoona 2 -kehityspsykologia, lukion psykan oppikirja)

Kehityskriisin ajoittuminen / Onnistunut ratkaisu / Epäonnistunut ratkaisu

1. Vauvaikä / Perusluottamus / Perusturvattomuus

2. Varhainen leikki-ikä / Itsenäisyys / Epäily, häpeä

3. Myöhäinen leikki-ikä / Aloitteellisuus / Syyllisyys

4. Kouluikä / Toimeliaisuus / Alemmuus

5. Nuoruus / Identiteetti / Roolien hajaannus

6. Varhaisaikuisuus / Läheisyys / Eristäytyminen

7. Keskiaikuisuus / Tuottavuus / Lamaantuminen

8. Vanhuus / Minän eheys / Epätoivo

Edellisen vaiheen ratkaisu vaikuttaa aina seuraavaan kehitysvaiheeseen.

Kolme ensimmäistä kehitystehtävää vaikuttavat kaikkein syvimmälle ihmisen persoonassa.

Jos vauvaiässä ei ole pystynyt luottamaan siihen, että saa ruokaa, kun tulee nälkä ja vaihdetaan kuiviin, kun on märkä olo ja otetaan syliin kun surettaa ja kauhistuttaa, syntyy lapselle perusturvattomuus ja aina myöhemmissä kehitystehtävissä joutuu käyttämään energiaansa sen varmistamiseen, että on turvallista peruselämisen tarpeet tyydyttyvät.

Varhaisessa leikki-iässä kokeillaan rajoja ja syntyy uhmakohtauksia. Vanhempien syuhtautuminen lapsen uhmaan on ratkaisevaa tässä kohtaa. Rajoja asettamalla, mutta antamalla mahdollisuuksia oman tahdon kokeilemiseen, saavuttaa lapsi realistisen kokemuksen itsenäisyydestään. Liiallinen periksiantaminen tai kielteinen suhtautuminen lapsen tahtoon kehittää lapsesta epäilevän ja häpeäalttiin.

Myöhemmässä leikki-iässä lapsi tarvitsee turvallisen mahdollisuuden tutkia itseään ja ympäristöään. Lopputuloksena joko aloitteellinen tai helposti syyllistyvä lapsi.

Ensimmäisinä kouluvuosina toisten lasten kanssa toimiessa kehittyy joko itseensä luottava toimelias lapsi tai kehitystehtävän epäonnistuessa alemmuudentuntoinen.

Nuoruusiällä rakennetaan omaa identiteettiä ja kokeillaan joustavasti monenmoisia. Tässä on helposti vanhemmilla kiusaus antaa ulkopuolelta "se ainoa oikea" identiteetti, jolloin nuoren oma identiteetti ei pääse kasvamaan vahvaksi.

Varhaisaikuisuudessa luodaan läheisiä suhteita oman perheen ulkopuolisiin ihmisiin. Myös yksinäisyyden sietäminen on tämän vaiheen tärkeä tehtävä. Tässä vaiheessa epäonnistumisen kaksi ääripäätä ovat sulautuminen toiseen ihmiseen tai läheisten suhteiden välttäminen.

Aikuisuuden keskivaiheessa ollaan tuottavia: lasten hankkiminen, työura, yhteiskunnallinen vaikuttaminen. On tavoitteita, joiden saavuttamisesta nautitaan. Epäonnisytuminen voi johtaa lamaantumiseen.

Vanhuudessa katsellaan elämän kokonaisuutta ja "ollaan viisaita" ja elämää katsellessa siitä jo opetellaan luopumaan. Vaihtoehtona on olla hyväksymättä mennyttä elämää ja kokea epätoivoa. Lähestyvää kuolemaa ei odoteta rauhallisin mielin.

Tuossa pintapuolisesti tuo Eriksonin teoriaa.

Vaillant lisäsi tähän teoriaan käsitteen portti aikuisuuteen, joka on tuossa Varhaisaikuisuuden jälkeen, eli ennen tuota tuottavan elämän alkua.

Minusta tätä teoriaa voisi katsella myös hengellisen kasvamisen näkökulmasta. Se laittaa ajatukset hieman uusille urille.

Jumalan perheeseen syntymisen alussa on turvallisuus ja kaikesta huolehtiminen tärkeällä osalla.

Nykylähetystyökin lähtee juuri tuosta rakkauden palveluksesta ja perustarpeista huolehtimisesta. Ruokaa, turvaa, Jumalan rakkauden välittämistä ihmisille.

Kelpaamattomuuden tunne, eihän nyt tällaista voi Jumala rakastaa. Minunko vuokseni, tällaisen, on Jumala antanut Poikansa? Epäilys ja häpeä itsestä meinaa nousta pintaan. Hirmun tärkeää on välittää ihmisille sitä, että he ovat juuri omana itsenään Jumalan rakastamia. Koko persoonina.

Sitten ne teot... Onko lapseuteni ja Jumalan rakkaus kiinni siitä, mitä teen tai jätän tekemättä, vai olenko Hänen lapsensa epäonnistuessanikin?

Jokainen uskova haluaa viedä sanaa eteenpäin. Varsinkin tuolloin alussa tarve kertoa siitä on valtavan voimakas. Miten tähän suhtautuvat kanssakristityt? Koettavatko pidätellä ja kertoa että ei tommosta, väärin meni, ei ei... Tämä on tärkeä kohta myönteisen toimeliaisuuden kannalta. Vaihtoehtona alemmuudentuntoinen kristitty...

Kristityn identiteetti? Mitä tämä Jumalan lapseus minulle on? Saako kokeilla erilaisia rooleja vai annetaanko valmiina alistuvan lampaan osa, joka tekee mitä muut määrää?

Miten onnistuu suhteiden luonti muihin uskoviin? Onko luvallista vain oman "perheen sisäiset suhteet. Saako hakea oppia ja koulutusta?

Ja sitten se tuottava vaihe:
"Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön"

Ja lopulta vanhuus ja viisaus, jolloin ollaan valmiita hyvän päivätyön tehneinä jo siirtymään "näkemiseen".

Wikipediasta löytyy lisää tota teoriaa ja googlaamalla paljonkin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Erik_H._Erikson

Miten näitä vaiheita sitten kunkin kohdalla ratkotaan ja miten Jumalan "perhe" siinä auttaa tai haittaa, lienee yhtä monta tarinaa kuin on uskovaakin.

Isä meidän

Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa!

Pyhitetty olkoon sinun nimesi;

tulkoon sinun valtakuntasi;

tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;

anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;

ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;

Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.
Matt 6:9-13

Uudessa testamentissa (-38) tulee 26 osumaa haulla minun+isäni.

Aikamoinen Isä-Poika -suhde!

Myös me saamme olla Hänen lapsiaan.

Monenlaista perheyhteyttä siis kuuluu elämäämme.

Kuulumme fyysiseen perheeseemme. Jokaisella meistä on isä ja äiti. Enempi tai vähempi olemassaolevana tai poissaolevana. Vielä elossa tai jo kuolleena.

Sitten meillä useimmilla on jonkinmoinen seurakuntaperhe, johon koemme kuuluvamme kuka löyhemmin kuka tiiviimmin.

Ja vielä tämä Isä-lapsisuhde Taivaallisen Isän kanssa.

Meillä taitaa jokaisella olla omanlaiset kokemuksemme näistä kaikista "perhesuhteista".

Perhesuhteet ovat yleensä ihmisille ne, joissa meistä kasvaa aikuisia. Perheessämme meillä on tarjolla kellä minkäkinlaiset puitteet kasvaa aikuisiksi.

Joillain ne puitteet ovat erinomaisen tukevat aikuisuuteen kasvua ajatellen ja joillain ne voivat olla hyvinkin puutteelliset ja suorastaan psyykeä vahingoittavat.

Häpeä vaiko syyllisyys?

© -mlm-

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".

Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".

Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.

Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.

Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.
Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.

Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".

Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"

Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."

Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.

Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.

Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.

Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"

Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".

Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"

Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin".

Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin".

Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.

Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."

Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".

Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.

Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.

Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.

Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"

Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.

Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.
1 Moos 2:15- 1 Moos 3:24

Häpeässä on kyse juuri tuosta, että on olemuksellisesti jotain sellaista, jota haluaa muilta piilottaa.

Häpeävän esiintulemisen estää juuri se, että ei voi/halua tulla valkeuteen, ei voi/halua tulla ihmisten silmien eteen omana itsenä ja mikä pahinta ei voi tulla jumalan eteen omana itsenään, sellaisena kuin on.

Aatamille ja Eevalle kävi niin. He häpesivät itseään.

Jumala kutsui heitä.

He vastasivat hänen kutsuunsa tulemalla esiin, aivan alastomina. Ja Jumala itse teki heille puvun.

Häpeä estää meitä kohtaamasta toisiamme omana itsenämme.

Häpeän identiteetti saattaa olla niin voimakas, että ihminen tarvitsee monenmoisia suojakerroksia ja naamioita peittääkseen itsensä lähimmäisiltään. Tällöin ei voi toista oikeasti kohdatakkaan.

Häpeä on se, joka tuottaa mieleen ajatuksia siitä, mitä mahtaa tuo toinen itsestä ajatella, mitä mahtaa tuo toinen tarkoittaa noilla sanoillaan.

Häpeä estää olemasta toisille sitä, mitä oikeasti on. Tulee tarve esittää jotain isompaa, jotain muuta kuin on. Tai tulee tarve piiloutua katseilta.

Se peljästys, kun huomaa olevansa toisten ihmisten edessä "alasti", voi synnyttää suuren häpeän. Jos kokee, että toinen näkee itsessä jotain, mitä kovasti haluaa peittää, voi aiheuttaa hirmuisen loukkaantumisen. Monesti voi olla niinkin, että ei edes itselleen halua myöntää asioita, jotka kuitenkin ovat olennainen osa omaa itseä ja persoonaa.

Kuvitelma jostain, millainen kuuluisi olla tai millaisia varmaan kaikki muut ovat ja varsinkin kaikki hurskaat kristityt, voi vertailussa aiheuttaa aikamoisen häpeän.

Valkeuteen tulo on lääke häpeään. Olen tällainen, ottakaa tai jättäkää.

Nuo kaksi näkökulmaa häpeä ja syyllisyys, löytyvät syntiinlankeemuskertomuksesta molemmat.

Jumala antoi käskyn:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
1 Moos 2:16-17 Ja Aatami ja Eeva sen rikkoivat:

Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"

Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."

Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
1 Moos 3:41-6 He rikkoivat tietoisesti Jumalan antaman käskyn.

Rikkomuksestaan seurasi:

Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.

1 Moos 3:7
He koettivat peittää rikoksensa ja mennä piiloon:

Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.

1 Moos 3:8
Vaan heidät saatiin kiinni:

Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"

Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".

1 Moos 3:9-10

Ja Jumala kuulusteli rikokseen osallisia, jotka koettavat puolustautua:


Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"

Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin".

Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin".
1 Moos 3:11-13

Ja Jumala antoi antoi tuomionsa:

Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.

Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."

Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".

Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.

Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

1 Moos 3:14-19

Jumala varusti Aatamin ja Eevan rangaistusta varten:

Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.

Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.

Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"

Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.

Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.
1 Moos 3:20-24

Laki

Rikkomus

Rikkomuksen seuraamus

Pakeneminen

Kiinni jääminen

Oikeudenkäynti
-syytös
-puolustus
-tuomio

Rangaistuksen täytäntöönpano

Tuo edellä oli siis se syyllisyysnäkökulma.

Mitenköhän tuosta saisi tuon häpeän näkökulman esiin. Koetetaanpa.

Ihmisen tehtävä:

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

1 Moos 2:15


Jumalan käsky, jonka Hän antoi Aatamille:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
1 Moos 2:16-17
Jumla on huolissaan Aatamin yksinäisyydestä, Aatami tarvitsee avun (vuorovaikutussuhteen):

Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".

Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.

Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.
1 Moos 2:18-20

Kunnes löytyy sopiva:

Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.

Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.

Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".
1 Moos 2:21-23

Ja tästä suhteesta on tuleva niin tärkeä, että he tulevat yhdeksi lihaksi:

Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

1 Moos 2:24 (Jännä muutes, että tässä kohtaa tarinaa puhutaan isästä ja äidistä...)

Aatami ja Eeva olivat Jumalan ja toistensa edessä aivan paljaina, avoimina. Ja he eivät hävenneet toisiansa. Heidän ei tarvinnut piilottaa toisiltaan mitään:

Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

1 Moos 2:25

Vaan mitä tapahtuikaan:

Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.

Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.
1 Moos 3:4-7

"Ja vaimo näki, [..] että se oli [..] suloinen puu antamaan ymmärrystä"

"Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti"

"ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot."


Tuossa taitaa olla häpeän ydin.

Kun onkin jotain muuta kuin mitä pitäisi olla, ja tulee näkyväksi sellaisena kuin on, ja haluaa paljautensa jotenkin peittää, ettei tule nähdyksi.

=häpeää!

Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä.

1 Moos 3:8
Voisi ajatella, että mikään ei olisi kauniimpaa kuin kuulla Herran Jumalan käyskentelevän paratiisissa illan viileydessä! Hänen, joka on kaikesta pitänyt huolta.


Vaan mitä tekevätkään ystävämme Aatami ja Eeva:

"Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan."

1 Moos 3:8
Pakenivat! Jotain oli mennyt rikki! Aatami ja Eeva eivät halunneet kohdata Herraa Jumalaa. He eivät halunneet tulla nähdyiksi.

=häpeä.

Vaan taitaa olla Jumalalle aika tärkeä tämä suhde:

Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"

1 Moos 3:9
Jumala kutsuu: "Missä olet?"


Ja Aatami vastaa kutsuun:


Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".

1 Moos 3:10
Aatami pelkäsi tulevansa nähdyksi ja pakeni yhteyttä Jumalaan. Mutta silti rohkaistui vastaamaan Jumalan kutsuun.

Vaan kuinkas käy?

Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"

Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin".

Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin".
1 Moos 3:11-13

Ei tunnusta syyllisyyttään Aatami. Eikä oikeen Eevakaan. Aatami sälyttää syyn näennäisesti Eevalle, mutta itse asiassa taitaa syyttää itseään Jumalaa

Ja Eeva sanoo tulleensa käärmeen pettämäksi.

Kumpikin koettaa peitellä häpeäänsä ja selitellä pois syyllisyyttään.

Herra Jumala itse teki Aatamille ja Eevalle vaatteet.


Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.

1 Moos 3:21

Ettei heidän tarvinnut hävetä paljauttaan?

Luomiskertomuksen tulkinta syyllisyyden näkökulmasta on aikalailla läntisen kirkon ja erityisesti protestanttisen kirkon tulkintatapa.

Aatami ja Eeva olivat itsenäisiä toimijoita ja käyttivät vapauttaan väärin ja kapinoivat Jumalan antamaa käskyä vastaan.

Tahallinen rikkomus vaati oikeudenmukaiselta Jumalalta rangaistuksen.

Tämä on aikalailla Augustinuksen tulkintatapaa syntiinlankeemuskertomuksesta ja siinä syyllisyys peittää paljolti alleen häpeän kysymyksen.
Tämä on minusta melkoinen kohta:

Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"

Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".



Aatami ei vastaa Jumalan kysymykseen, että pelkäsin, koska olen syyllinen.

Vaan hän vastaa, että pelkäsin, koska olen alasti.


Hänen vastauksensa ei liittynyt hänen tekoonsa (=syyllisyyteen), vaan vastauksensa liittyi häneen itseensä (=häpeään).

Toki tuo syyllisyyskysymys sitten pohdittiin, että kukahan olikaan syyllinen...


Syyllisyydestä seuraa rangaistus, jolla rikos sovitetaan ja sitten se on sovitettu. Eikös vaan?
Tai anteeksianto. Jonka jälkeen syyllisyyttä ei enää tarvitse kantaa.

Mitenkäs tässä tarinassa sitten käy?

Rangaistukset jaetaan, vaan rangaistus on aika erikoinen: se ei tavallaan lopu ollenkaan. Sitä samaa rangaistusta kärsii jokainen ihminen:

Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".

Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.

Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Ireneus painottaa luomiskertomuksessa sitä, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Sellaiseksi, kenen kanssaan Hän voi olla vuorovaikutussuhteessa.

Ireneus oli toisella vuosisadalla elänyt teologi, joka on vaikuttanut erityisesti itäisen kirkon teologiaan, kun taas parisataa vuotta myöhemmin elänyt Augustinus vaikutti enemmän läntisen kirkon teologiaan.

Ireneuksen ajatuksessa tuo piiloutuminen Jumalalta merkitsi sen eristäytymisestä jumalasuhteesta. Alastomuuden tunnustaminen merkitsi sen myöntämistä, että suhde Jumalan kanssa oli rikkoutunut. Ja toistensa syyttely syyllisyyden osalta merkitsi yös Aatamin ja Eevan keskinäisen suhteen rikkoutumista.

Jumalan kysymys "Missä sinä olet?" kertoo juuri tuosta dialogisuhteesta. Jumala odottaa vastausta ihmiseltä ja ihminen voi puhua Jumalalle ja saada häneltä vastauksen.

Dialogisuhteelle vastakkainen suhde on vuorovaikutukseton häpeäsuhde, jossa Jumala ei vastaa.

Dialogisuhde tarkoittaa myös rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemista.

Tuota dialogisuhdetta on pohdiskellut Timo Veijola (ex-Vanhan testamentin eksegetiikan professori, HY).

Dialogisuhteesta Jumalan kanssa kertoo koko Vanha testamentti.

Veijolan mukaan, kuten toki Raamatun mukaan elävän Jumalan merkki on se, että Hän vastaa palvelijoilleen. Jos Jumala ei vastaa, merkitsee se vuorovaikutussuhteen katkeamista, joka ihmissuhteissakin merkitsee häpeää. Hyväksyvä vuorovaikutus, vastavuoroisuus ei silloin toteudu.

Perinteinen tapa tulkita luomiskertomusta on se, että Jumala puhuu ja ihminen kuuntelee ja tottelee. Ja on vastuullinen teoistaan. Dialogisuuteen kuuluu se, että myös Jumala kuulee ja kuuntelee ja vastaa. Siis elävä Jumala.

Kuollut Jumala tai idea Jumalasta ei vastaa, eikä kykene dialogiin ihmisen kanssa.

Vastaamattomuus aiheuttaa häpeää. Suhde ei silloin ole molemminpuolinen.

Martin Buberilla oli tuo ajatus Minä - Sinä -suhteesta Jumalan kanssa.

Buberiltä on hauska lause luomiskertomukseen liittyen:

"Alussa oli suhde"

Eli ihminen on luotu dialogisuhteeseen Jumalan kanssa ja ihmisen elämän syvin tarkoitus toteutuu, kun hän on Jumalan kanssa dialogisuhteessa.

Ei ole pelkästään psykologinen tarve ihmisellä se, että tarvitsee vuorovaikutussuhdetta. Se on myös ihmisen teologinen perustarve.

Hmm...

Ei pelkkä vuorovaikutussuhde, mutta myös sen laatu. Niinkuin ihmistenvälisissä suhteissa, myös ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa voi tuo suhde tuoda turvallisuutta ja hyväksyntää tai se voi tuottaa syyllisyyttä ja häpeää.

Syntiinlankeemuksen seurauksena Aatami ja Eeva kokivat häpeää ja halusivat piiloutua jumalan kasvojen edestä. He eivät enää halunneet tulla nähdyiksi.  

Mielenkiintoinen ajatus tuosta suhteesta Jumalaan on myös se ajatus, joka tuossa syntiinlankeemuskertomuksessa tulee esiin, että ihminen halusi tulla Jumalan kaltaiseksi, ei niinkään moraalinen syyllisyys- ja rikkomiskysymys, vaan se, että kaikki se, mitä heillä jo oli kylliksi elämäänsä varten, ei riittänytkään. Piti saada vielä lisää, kyky hallita elämäänsä, tulla itseriittoiseksi jumalan suhteen. Ei enää tarvitsisikaan suhdetta Jumalaan.

Itseriittoisuuskin liittyy häpeään, koska siitä puuttuu vuorovaikutus toisen kanssa. Voi elää ilman Jumalaa ja itse hallita.  

Näitä juttuja olen pohdiskellut luettuani Paavo Kettusen kirjaa "Kätketty ja vaiettu -suomalainen hengellinen häpeä"

Voin lämpimästi suositella sitä.

Häpeä vaiko syyllisyys...?
Häpeä kohdistuu siihen, mitä ihminen on.

Syyllisyys kohdistuu siihen, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Häpeä on ihmisessä syvällä ja usein kasvatuksen aikaansaamaa.

Häpeävä ihminen ei ole saanut kokea sitä, että hän olisi rakastettu ja hyväksytty omana itsenään. Ihan vain sen tähden että on olemassa.

Tässä on vanhempien tärkeä tehtävä; olla Jumalan ehdottoman rakkauden välittäjinä lapsilleen.

Rakastaa lapsiaan ihan vain sen tähden, että he ovat omia lapsia ja osoittaa se rakkaus lapsille siten, että hekin sen oikeasti saavat kokea.

Usein vanhemmat kuvittelevat lasten tietenkin ymmärtävän, että he rakastavat lapsiaan ja rakkautenjsa takia heitä kurittavat ja ruokkivat.

Vaan ei se ihan noin mene.

Kovin usein lapset saavat kokea olevansa rakastettuja ja hyväksyttyjä vain tehdessään tiettyjä asioita, joko pyydettynä tai pyytämättä. Tai he kokevat olevansa rakastettuja käyttäytyessään tietyllä tavalla ja ollessaan kilttejä.

Taitaa olla vähemmän lapsilla sitä kokemusta, että he ovat rakastettuja ja hyväksyttyjä myös silloin, kun he tekevät väärin ja käyttäytyvät huonosti.

Ja siitä syntyy häpeä. Olen jotenkin vääränlainen.

KAsvatuskeinona tuota häpeää myös edelleenkin käytetään: "ettet edes häpeä!" tai väärin toimimisesta seuraa julkinen häpäisy ja nolaus. Moni vanhempi ja kasvattaja saattaa jopa ylpeänä kertoa, miten on onnistunut lapsensa tai oppilaansa tai ystävänsä tai kaupan kassan tai kanssakristityn nolaamaan ja häpäisemään julkisestikin.

Ja tuo häpeän pelko on vahva voima.

Pelätään sitä, että sanotaan väärin tai erehdytään tai ollaan erilaisia kuin muut, sitä ettei tulla hyväksytyiksi omana itsenään.

Hengellisesti häpeä on aika hirmuinen asia. Jos ei pääse koskaan kokemaan sitä, että olen Jumalalle rakas, Jeesuksen oma, juuri tällaisena kuin olen.

Kaikkine virheineni ja vikoineni, juuri tällaisena rakastettu! Hyväksytty! Täydellisesti!

Rakas ystävä. Mietippä hetki sitä, kun menet sunnuntaina seuroissa pyytämään anteeksi.

Mitä menet pyytämään anteeksi?

Pyydätkö anteeksi sitä, mitä sanoit puolisollesi eilen? Pyydätkö anteeksi sitä, että piilotit ostoskärryyn makkarapaketin, etkä maksanut sitä? Pyydätkö anteeksi verovilppiäsi?

Vai mitä menet pyytämään anteeksi? Mikä on se syntisi, mikä estää sinua uskomasta, jonka tähden menet ripittäytymään ja pyytämään anteeksi?

Ja menetkö tuon ripittäytymisesi jälkeen korjaamaan tuon syntisi sen henkilön kanssa, ketä vastaan se on tehty?

Niin...

voi olla, että koko kysymykseni on suurimmalle osalle lukijoita ihan outo. Harvapa taitaa mennä seuratilanteessa anteeksipyytämään siinä mielessä, että mielessä on jokin synti, jonka haluaa anteeksi.

Taitaa olla niin, että menee anteeksipyytämään jotain epämääräistä oloa, joka syntyy siinä saarnan loppupuolella. Jonkinlainen häpeän tunne siitä, että ei ole niin onnistunut kuin pitäisi olla, ettei ole ihan niin hurskas ja hyvä kristitty kuin tulisi olla, ehkä häpeän tunteita siitä, että on jotenkin vaan niin huono ihminen, tai jokin muu sellainen, ei niin kovin selkeä syy... ehkä jopa voi olla, että kun menee sinne saa hetken kokea olevansa hyvä ja hyväksytty. Ikäänkuin julkisen hyväksynnän saaminen sille, että kylläpä on kuitenkin ihan asiallinen ja nöyrä uskova tuokin, joka on anteeksipyytämään kilvoitellut.

??

Jokin, joka on esteenä sille, että saisi ihan vapaasti omana itsenään uskoa kaikki syntinsä anteeksi ja olevansa kaikin puolin Jeesuksen rakastama ja oma. Juuri tällaisena.

On aivan mainio asia, jos menet pyytämään anteeksi jotain, johon olet syyllistynyt, ripittäydyt ja saat anteeksiannon siihen.

Ja merkkinä siitä, että siinä on ollut Jeesus mukana taitaapi olla se, että saat myös voiman mennä korjaamaan asiasi niiden kanssa, keitä vastaan olet synnilläsi rikkonut.

Vaan monimutkaisempi on asian hengellinen (ja uskontopsykologinen) puoli, jos menet sinne pyytämään anteeksiantoa johonkin epämääräiseen omaan sisäiseen oloosi, häpeään (jota ei välttämättä itse edes häpeäksi myönnä, koska häpeä on niin häpeällistä).

Häpeä on itselle vaikeaa tunnistaa tai edes kahdenkeskeisessä sielunhoitotilanteessa. Tuossa seuratilanteessa ei anteeksitodistaja edes pyri sitä selvittämään.

Ja kuitenkin silloin tapahtuu ihmiselle melkoisen karmaiseva asia, jos hän häpeän takia menee pyytämään anteeksi ja joku todistaa sen hänelle anteeksi.

Samalla siinä tulee vahvistetuksi se, että sinä olet jotenkin ihmisenä epäkelpo ja häpeällinen, joka sitten sinulle todistetaan anteeksi.

Jos saat tuossa tilanteessa oikeasti kokea sen Jumalan armon, että sinä saat juuri tuollaisena uskoa ja olet täydellisesti hyväksytty Jumalan armon perillinen, asia on aivan mainio ja olet varmastikin saanut tuossa tilanteessa kokea uudestisyntymisen armon.

Mutta ja tämä mutta on suuri. Todella suuri.

Jos tuo sama epämääräinen kaiherrus on sinussa uudelleen tai jos saarnaaja jopa sitä saarnassaan ruokkii ja saa sinut jälleen epäilemään sitä, että onkohan Jeesus Kristus sinunkaltaisesi takia kuitenkaan kuollut ja kuuluukohan armo kuitenkaan sinulle, on tuossa häpeän anteeksitodistamisessa tehty sinulle melkoinen karhunpalvelus.

Ja joka kerta siitä eteenpäin, kun käyt anteeksianomassa omaa itseäsi, sinulle vahvistuu vahvistumistaan häpeän identiteetti, että sinä olet jotain sellaista, jota ei Jeesuksen rakkaus ja sovintotyö koske.

Ainakaan, jos et toimi siten kuin sinulta (tai hurskaalta kristityltä) odotetaan.

Saadaksesi sen hyväksynnän, joka hetkeksi oloasi helpottaa, käyt uudelleen ja uudelleen anomassa anteeksi omaa itseäsi. Ja uudelleen ja uudelleen sinulle todistetaan anteeksi se, että olet olemassa.

Ja tämä kierre saattaa jatkua hamaan kuolemaan asti.

Ja et välttämättä ikinä pääse uskomaan vapaasti, juuri sellaisena kuin olet.

Vaan aina on jokin kaiherrus mielesi takana siitä, että et olekaan sellainen kuin sinun pitäisi olla.

Anteeksianto auttaa syyllisyyteen.

Anteeksianto häpeään syventää häpeää.

Olla valkeudessa, Jumalan silmien edessä kaikessa siinä alastomuudessa omana itsenään juuri sellaisena kuin on, on suurta armoa.

Saada kokea se rakkaus ja hyväksyntä henkilökotaisesti, on valtavinta, mitä ihminen voi saada.

Armo!

Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni!