Häpeä vaiko syyllisyys?

© -mlm-

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".

Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".

Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.

Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.

Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.
Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.

Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".

Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"

Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."

Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.

Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.

Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.

Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"

Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".

Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"

Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin".

Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin".

Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.

Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."

Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".

Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.

Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.

Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.

Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"

Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.

Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.
1 Moos 2:15- 1 Moos 3:24

Häpeässä on kyse juuri tuosta, että on olemuksellisesti jotain sellaista, jota haluaa muilta piilottaa.

Häpeävän esiintulemisen estää juuri se, että ei voi/halua tulla valkeuteen, ei voi/halua tulla ihmisten silmien eteen omana itsenä ja mikä pahinta ei voi tulla jumalan eteen omana itsenään, sellaisena kuin on.

Aatamille ja Eevalle kävi niin. He häpesivät itseään.

Jumala kutsui heitä.

He vastasivat hänen kutsuunsa tulemalla esiin, aivan alastomina. Ja Jumala itse teki heille puvun.

Häpeä estää meitä kohtaamasta toisiamme omana itsenämme.

Häpeän identiteetti saattaa olla niin voimakas, että ihminen tarvitsee monenmoisia suojakerroksia ja naamioita peittääkseen itsensä lähimmäisiltään. Tällöin ei voi toista oikeasti kohdatakkaan.

Häpeä on se, joka tuottaa mieleen ajatuksia siitä, mitä mahtaa tuo toinen itsestä ajatella, mitä mahtaa tuo toinen tarkoittaa noilla sanoillaan.

Häpeä estää olemasta toisille sitä, mitä oikeasti on. Tulee tarve esittää jotain isompaa, jotain muuta kuin on. Tai tulee tarve piiloutua katseilta.

Se peljästys, kun huomaa olevansa toisten ihmisten edessä "alasti", voi synnyttää suuren häpeän. Jos kokee, että toinen näkee itsessä jotain, mitä kovasti haluaa peittää, voi aiheuttaa hirmuisen loukkaantumisen. Monesti voi olla niinkin, että ei edes itselleen halua myöntää asioita, jotka kuitenkin ovat olennainen osa omaa itseä ja persoonaa.

Kuvitelma jostain, millainen kuuluisi olla tai millaisia varmaan kaikki muut ovat ja varsinkin kaikki hurskaat kristityt, voi vertailussa aiheuttaa aikamoisen häpeän.

Valkeuteen tulo on lääke häpeään. Olen tällainen, ottakaa tai jättäkää.

Nuo kaksi näkökulmaa häpeä ja syyllisyys, löytyvät syntiinlankeemuskertomuksesta molemmat.

Jumala antoi käskyn:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
1 Moos 2:16-17 Ja Aatami ja Eeva sen rikkoivat:

Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"

Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."

Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
1 Moos 3:41-6 He rikkoivat tietoisesti Jumalan antaman käskyn.

Rikkomuksestaan seurasi:

Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.

1 Moos 3:7
He koettivat peittää rikoksensa ja mennä piiloon:

Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.

1 Moos 3:8
Vaan heidät saatiin kiinni:

Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"

Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".

1 Moos 3:9-10

Ja Jumala kuulusteli rikokseen osallisia, jotka koettavat puolustautua:


Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"

Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin".

Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin".
1 Moos 3:11-13

Ja Jumala antoi antoi tuomionsa:

Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.

Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."

Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".

Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.

Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

1 Moos 3:14-19

Jumala varusti Aatamin ja Eevan rangaistusta varten:

Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.

Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.

Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"

Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.

Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.
1 Moos 3:20-24

Laki

Rikkomus

Rikkomuksen seuraamus

Pakeneminen

Kiinni jääminen

Oikeudenkäynti
-syytös
-puolustus
-tuomio

Rangaistuksen täytäntöönpano

Tuo edellä oli siis se syyllisyysnäkökulma.

Mitenköhän tuosta saisi tuon häpeän näkökulman esiin. Koetetaanpa.

Ihmisen tehtävä:

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

1 Moos 2:15


Jumalan käsky, jonka Hän antoi Aatamille:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
1 Moos 2:16-17
Jumla on huolissaan Aatamin yksinäisyydestä, Aatami tarvitsee avun (vuorovaikutussuhteen):

Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".

Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.

Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.
1 Moos 2:18-20

Kunnes löytyy sopiva:

Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.

Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.

Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".
1 Moos 2:21-23

Ja tästä suhteesta on tuleva niin tärkeä, että he tulevat yhdeksi lihaksi:

Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.

1 Moos 2:24 (Jännä muutes, että tässä kohtaa tarinaa puhutaan isästä ja äidistä...)

Aatami ja Eeva olivat Jumalan ja toistensa edessä aivan paljaina, avoimina. Ja he eivät hävenneet toisiansa. Heidän ei tarvinnut piilottaa toisiltaan mitään:

Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

1 Moos 2:25

Vaan mitä tapahtuikaan:

Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.

Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.
1 Moos 3:4-7

"Ja vaimo näki, [..] että se oli [..] suloinen puu antamaan ymmärrystä"

"Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti"

"ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot."


Tuossa taitaa olla häpeän ydin.

Kun onkin jotain muuta kuin mitä pitäisi olla, ja tulee näkyväksi sellaisena kuin on, ja haluaa paljautensa jotenkin peittää, ettei tule nähdyksi.

=häpeää!

Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä.

1 Moos 3:8
Voisi ajatella, että mikään ei olisi kauniimpaa kuin kuulla Herran Jumalan käyskentelevän paratiisissa illan viileydessä! Hänen, joka on kaikesta pitänyt huolta.


Vaan mitä tekevätkään ystävämme Aatami ja Eeva:

"Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan."

1 Moos 3:8
Pakenivat! Jotain oli mennyt rikki! Aatami ja Eeva eivät halunneet kohdata Herraa Jumalaa. He eivät halunneet tulla nähdyiksi.

=häpeä.

Vaan taitaa olla Jumalalle aika tärkeä tämä suhde:

Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"

1 Moos 3:9
Jumala kutsuu: "Missä olet?"


Ja Aatami vastaa kutsuun:


Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".

1 Moos 3:10
Aatami pelkäsi tulevansa nähdyksi ja pakeni yhteyttä Jumalaan. Mutta silti rohkaistui vastaamaan Jumalan kutsuun.

Vaan kuinkas käy?

Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"

Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin".

Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin".
1 Moos 3:11-13

Ei tunnusta syyllisyyttään Aatami. Eikä oikeen Eevakaan. Aatami sälyttää syyn näennäisesti Eevalle, mutta itse asiassa taitaa syyttää itseään Jumalaa

Ja Eeva sanoo tulleensa käärmeen pettämäksi.

Kumpikin koettaa peitellä häpeäänsä ja selitellä pois syyllisyyttään.

Herra Jumala itse teki Aatamille ja Eevalle vaatteet.


Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.

1 Moos 3:21

Ettei heidän tarvinnut hävetä paljauttaan?

Luomiskertomuksen tulkinta syyllisyyden näkökulmasta on aikalailla läntisen kirkon ja erityisesti protestanttisen kirkon tulkintatapa.

Aatami ja Eeva olivat itsenäisiä toimijoita ja käyttivät vapauttaan väärin ja kapinoivat Jumalan antamaa käskyä vastaan.

Tahallinen rikkomus vaati oikeudenmukaiselta Jumalalta rangaistuksen.

Tämä on aikalailla Augustinuksen tulkintatapaa syntiinlankeemuskertomuksesta ja siinä syyllisyys peittää paljolti alleen häpeän kysymyksen.
Tämä on minusta melkoinen kohta:

Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"

Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".



Aatami ei vastaa Jumalan kysymykseen, että pelkäsin, koska olen syyllinen.

Vaan hän vastaa, että pelkäsin, koska olen alasti.


Hänen vastauksensa ei liittynyt hänen tekoonsa (=syyllisyyteen), vaan vastauksensa liittyi häneen itseensä (=häpeään).

Toki tuo syyllisyyskysymys sitten pohdittiin, että kukahan olikaan syyllinen...


Syyllisyydestä seuraa rangaistus, jolla rikos sovitetaan ja sitten se on sovitettu. Eikös vaan?
Tai anteeksianto. Jonka jälkeen syyllisyyttä ei enää tarvitse kantaa.

Mitenkäs tässä tarinassa sitten käy?

Rangaistukset jaetaan, vaan rangaistus on aika erikoinen: se ei tavallaan lopu ollenkaan. Sitä samaa rangaistusta kärsii jokainen ihminen:

Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".

Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.

Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Ireneus painottaa luomiskertomuksessa sitä, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Sellaiseksi, kenen kanssaan Hän voi olla vuorovaikutussuhteessa.

Ireneus oli toisella vuosisadalla elänyt teologi, joka on vaikuttanut erityisesti itäisen kirkon teologiaan, kun taas parisataa vuotta myöhemmin elänyt Augustinus vaikutti enemmän läntisen kirkon teologiaan.

Ireneuksen ajatuksessa tuo piiloutuminen Jumalalta merkitsi sen eristäytymisestä jumalasuhteesta. Alastomuuden tunnustaminen merkitsi sen myöntämistä, että suhde Jumalan kanssa oli rikkoutunut. Ja toistensa syyttely syyllisyyden osalta merkitsi yös Aatamin ja Eevan keskinäisen suhteen rikkoutumista.

Jumalan kysymys "Missä sinä olet?" kertoo juuri tuosta dialogisuhteesta. Jumala odottaa vastausta ihmiseltä ja ihminen voi puhua Jumalalle ja saada häneltä vastauksen.

Dialogisuhteelle vastakkainen suhde on vuorovaikutukseton häpeäsuhde, jossa Jumala ei vastaa.

Dialogisuhde tarkoittaa myös rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemista.

Tuota dialogisuhdetta on pohdiskellut Timo Veijola (ex-Vanhan testamentin eksegetiikan professori, HY).

Dialogisuhteesta Jumalan kanssa kertoo koko Vanha testamentti.

Veijolan mukaan, kuten toki Raamatun mukaan elävän Jumalan merkki on se, että Hän vastaa palvelijoilleen. Jos Jumala ei vastaa, merkitsee se vuorovaikutussuhteen katkeamista, joka ihmissuhteissakin merkitsee häpeää. Hyväksyvä vuorovaikutus, vastavuoroisuus ei silloin toteudu.

Perinteinen tapa tulkita luomiskertomusta on se, että Jumala puhuu ja ihminen kuuntelee ja tottelee. Ja on vastuullinen teoistaan. Dialogisuuteen kuuluu se, että myös Jumala kuulee ja kuuntelee ja vastaa. Siis elävä Jumala.

Kuollut Jumala tai idea Jumalasta ei vastaa, eikä kykene dialogiin ihmisen kanssa.

Vastaamattomuus aiheuttaa häpeää. Suhde ei silloin ole molemminpuolinen.

Martin Buberilla oli tuo ajatus Minä - Sinä -suhteesta Jumalan kanssa.

Buberiltä on hauska lause luomiskertomukseen liittyen:

"Alussa oli suhde"

Eli ihminen on luotu dialogisuhteeseen Jumalan kanssa ja ihmisen elämän syvin tarkoitus toteutuu, kun hän on Jumalan kanssa dialogisuhteessa.

Ei ole pelkästään psykologinen tarve ihmisellä se, että tarvitsee vuorovaikutussuhdetta. Se on myös ihmisen teologinen perustarve.

Hmm...

Ei pelkkä vuorovaikutussuhde, mutta myös sen laatu. Niinkuin ihmistenvälisissä suhteissa, myös ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa voi tuo suhde tuoda turvallisuutta ja hyväksyntää tai se voi tuottaa syyllisyyttä ja häpeää.

Syntiinlankeemuksen seurauksena Aatami ja Eeva kokivat häpeää ja halusivat piiloutua jumalan kasvojen edestä. He eivät enää halunneet tulla nähdyiksi.  

Mielenkiintoinen ajatus tuosta suhteesta Jumalaan on myös se ajatus, joka tuossa syntiinlankeemuskertomuksessa tulee esiin, että ihminen halusi tulla Jumalan kaltaiseksi, ei niinkään moraalinen syyllisyys- ja rikkomiskysymys, vaan se, että kaikki se, mitä heillä jo oli kylliksi elämäänsä varten, ei riittänytkään. Piti saada vielä lisää, kyky hallita elämäänsä, tulla itseriittoiseksi jumalan suhteen. Ei enää tarvitsisikaan suhdetta Jumalaan.

Itseriittoisuuskin liittyy häpeään, koska siitä puuttuu vuorovaikutus toisen kanssa. Voi elää ilman Jumalaa ja itse hallita.  

Näitä juttuja olen pohdiskellut luettuani Paavo Kettusen kirjaa "Kätketty ja vaiettu -suomalainen hengellinen häpeä"

Voin lämpimästi suositella sitä.

Häpeä vaiko syyllisyys...?
Häpeä kohdistuu siihen, mitä ihminen on.

Syyllisyys kohdistuu siihen, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Häpeä on ihmisessä syvällä ja usein kasvatuksen aikaansaamaa.

Häpeävä ihminen ei ole saanut kokea sitä, että hän olisi rakastettu ja hyväksytty omana itsenään. Ihan vain sen tähden että on olemassa.

Tässä on vanhempien tärkeä tehtävä; olla Jumalan ehdottoman rakkauden välittäjinä lapsilleen.

Rakastaa lapsiaan ihan vain sen tähden, että he ovat omia lapsia ja osoittaa se rakkaus lapsille siten, että hekin sen oikeasti saavat kokea.

Usein vanhemmat kuvittelevat lasten tietenkin ymmärtävän, että he rakastavat lapsiaan ja rakkautenjsa takia heitä kurittavat ja ruokkivat.

Vaan ei se ihan noin mene.

Kovin usein lapset saavat kokea olevansa rakastettuja ja hyväksyttyjä vain tehdessään tiettyjä asioita, joko pyydettynä tai pyytämättä. Tai he kokevat olevansa rakastettuja käyttäytyessään tietyllä tavalla ja ollessaan kilttejä.

Taitaa olla vähemmän lapsilla sitä kokemusta, että he ovat rakastettuja ja hyväksyttyjä myös silloin, kun he tekevät väärin ja käyttäytyvät huonosti.

Ja siitä syntyy häpeä. Olen jotenkin vääränlainen.

KAsvatuskeinona tuota häpeää myös edelleenkin käytetään: "ettet edes häpeä!" tai väärin toimimisesta seuraa julkinen häpäisy ja nolaus. Moni vanhempi ja kasvattaja saattaa jopa ylpeänä kertoa, miten on onnistunut lapsensa tai oppilaansa tai ystävänsä tai kaupan kassan tai kanssakristityn nolaamaan ja häpäisemään julkisestikin.

Ja tuo häpeän pelko on vahva voima.

Pelätään sitä, että sanotaan väärin tai erehdytään tai ollaan erilaisia kuin muut, sitä ettei tulla hyväksytyiksi omana itsenään.

Hengellisesti häpeä on aika hirmuinen asia. Jos ei pääse koskaan kokemaan sitä, että olen Jumalalle rakas, Jeesuksen oma, juuri tällaisena kuin olen.

Kaikkine virheineni ja vikoineni, juuri tällaisena rakastettu! Hyväksytty! Täydellisesti!

Rakas ystävä. Mietippä hetki sitä, kun menet sunnuntaina seuroissa pyytämään anteeksi.

Mitä menet pyytämään anteeksi?

Pyydätkö anteeksi sitä, mitä sanoit puolisollesi eilen? Pyydätkö anteeksi sitä, että piilotit ostoskärryyn makkarapaketin, etkä maksanut sitä? Pyydätkö anteeksi verovilppiäsi?

Vai mitä menet pyytämään anteeksi? Mikä on se syntisi, mikä estää sinua uskomasta, jonka tähden menet ripittäytymään ja pyytämään anteeksi?

Ja menetkö tuon ripittäytymisesi jälkeen korjaamaan tuon syntisi sen henkilön kanssa, ketä vastaan se on tehty?

Niin...

voi olla, että koko kysymykseni on suurimmalle osalle lukijoita ihan outo. Harvapa taitaa mennä seuratilanteessa anteeksipyytämään siinä mielessä, että mielessä on jokin synti, jonka haluaa anteeksi.

Taitaa olla niin, että menee anteeksipyytämään jotain epämääräistä oloa, joka syntyy siinä saarnan loppupuolella. Jonkinlainen häpeän tunne siitä, että ei ole niin onnistunut kuin pitäisi olla, ettei ole ihan niin hurskas ja hyvä kristitty kuin tulisi olla, ehkä häpeän tunteita siitä, että on jotenkin vaan niin huono ihminen, tai jokin muu sellainen, ei niin kovin selkeä syy... ehkä jopa voi olla, että kun menee sinne saa hetken kokea olevansa hyvä ja hyväksytty. Ikäänkuin julkisen hyväksynnän saaminen sille, että kylläpä on kuitenkin ihan asiallinen ja nöyrä uskova tuokin, joka on anteeksipyytämään kilvoitellut.

??

Jokin, joka on esteenä sille, että saisi ihan vapaasti omana itsenään uskoa kaikki syntinsä anteeksi ja olevansa kaikin puolin Jeesuksen rakastama ja oma. Juuri tällaisena.

On aivan mainio asia, jos menet pyytämään anteeksi jotain, johon olet syyllistynyt, ripittäydyt ja saat anteeksiannon siihen.

Ja merkkinä siitä, että siinä on ollut Jeesus mukana taitaapi olla se, että saat myös voiman mennä korjaamaan asiasi niiden kanssa, keitä vastaan olet synnilläsi rikkonut.

Vaan monimutkaisempi on asian hengellinen (ja uskontopsykologinen) puoli, jos menet sinne pyytämään anteeksiantoa johonkin epämääräiseen omaan sisäiseen oloosi, häpeään (jota ei välttämättä itse edes häpeäksi myönnä, koska häpeä on niin häpeällistä).

Häpeä on itselle vaikeaa tunnistaa tai edes kahdenkeskeisessä sielunhoitotilanteessa. Tuossa seuratilanteessa ei anteeksitodistaja edes pyri sitä selvittämään.

Ja kuitenkin silloin tapahtuu ihmiselle melkoisen karmaiseva asia, jos hän häpeän takia menee pyytämään anteeksi ja joku todistaa sen hänelle anteeksi.

Samalla siinä tulee vahvistetuksi se, että sinä olet jotenkin ihmisenä epäkelpo ja häpeällinen, joka sitten sinulle todistetaan anteeksi.

Jos saat tuossa tilanteessa oikeasti kokea sen Jumalan armon, että sinä saat juuri tuollaisena uskoa ja olet täydellisesti hyväksytty Jumalan armon perillinen, asia on aivan mainio ja olet varmastikin saanut tuossa tilanteessa kokea uudestisyntymisen armon.

Mutta ja tämä mutta on suuri. Todella suuri.

Jos tuo sama epämääräinen kaiherrus on sinussa uudelleen tai jos saarnaaja jopa sitä saarnassaan ruokkii ja saa sinut jälleen epäilemään sitä, että onkohan Jeesus Kristus sinunkaltaisesi takia kuitenkaan kuollut ja kuuluukohan armo kuitenkaan sinulle, on tuossa häpeän anteeksitodistamisessa tehty sinulle melkoinen karhunpalvelus.

Ja joka kerta siitä eteenpäin, kun käyt anteeksianomassa omaa itseäsi, sinulle vahvistuu vahvistumistaan häpeän identiteetti, että sinä olet jotain sellaista, jota ei Jeesuksen rakkaus ja sovintotyö koske.

Ainakaan, jos et toimi siten kuin sinulta (tai hurskaalta kristityltä) odotetaan.

Saadaksesi sen hyväksynnän, joka hetkeksi oloasi helpottaa, käyt uudelleen ja uudelleen anomassa anteeksi omaa itseäsi. Ja uudelleen ja uudelleen sinulle todistetaan anteeksi se, että olet olemassa.

Ja tämä kierre saattaa jatkua hamaan kuolemaan asti.

Ja et välttämättä ikinä pääse uskomaan vapaasti, juuri sellaisena kuin olet.

Vaan aina on jokin kaiherrus mielesi takana siitä, että et olekaan sellainen kuin sinun pitäisi olla.

Anteeksianto auttaa syyllisyyteen.

Anteeksianto häpeään syventää häpeää.

Olla valkeudessa, Jumalan silmien edessä kaikessa siinä alastomuudessa omana itsenään juuri sellaisena kuin on, on suurta armoa.

Saada kokea se rakkaus ja hyväksyntä henkilökotaisesti, on valtavinta, mitä ihminen voi saada.

Armo!

Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni!