Parannussaarna

Mutta Jeesus meni Öljymäelle.
Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä.

Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä.

Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?"

Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään.

Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.

Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".

Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.

Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.

Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"

Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".

Joh 8:1-11

Kristitty ihminen haluaisi niin mieluusti säilyttää itsestään hyvän ja hurskaan kuvan. Edes itselleen. Siihen kuvaan kuuluu "oikeanlainen" synnintunto ja häpeä, joka osoittaa että on hyvä kristitty eikä niinkuin nuo...

Jeesuksen luona ihminen voi uskaltautua siihen, että antaa itsestään paljastua ihan oikeasti sen kaiken, mikä on siellä oman hurskauden takana. Vaan moni ei halua. Kun ihminen joutuu sellaisen peilin eteen, missä joutuu katsomaan omaa itseään ja omia motiivejaan, hän kauhistuu.

Tuo kauhistuminen on sellainen asia, mitä ei hurskas ihminen itsensä suhteen halua luonnostaan tehdä. Ja sen varalle on monenlaisia suoja rakennelmia olemassa.

 

1. Yksi, mihin kristityt ihmiset usein turvautuvat, on se, että syytetään peiliä. Vika on peilissä, jos oma hurskaus ei olekaan niin kiiltävää kuin sen pitäisi olla.
2. Toinen on se, että suljetaan silmät täysin siltä, mitä siellä peilissä näkyy ja ajatellaan, että minut on tällaisena lunastettu ja se riittää. Armosta on autuus eikä sen perusteella, miten hyvä tai huono ihminen on. Näinhän asia toki on, pelastus ei tosiaankaan ole kiinni omasta itsestä ja hyvyydestä ja synnittömyydestä.  
3.  Kolmas vaihtoehto on se, että hyväksyy tuomion ja antautuu parannuksen tielle. Antautuu sille, että Jeesus saisi johdattaa ihmisen pyhityksen tielle. Vaan se edellyttää siihen peiliin katsomista ja tosiasioiden tunnustamista. Peilin syyttäminen ei johda mihinkään.

Sellaista teologiaa esiintyy, että käytännössä ei ole olemassa mitään elämän pyhitystä. Ihminen pyhittyy kertakaikkisesti uskoon tullessaan ja on siinä tilassa. Tällaisessa opissa ei Kristus kasva ja ihminen itse vähene. Vaan kertakaikkisesti ihmisestä tulee pyhä ja hän alkaa tuottaa Kristuksen tekoja.

Taipuminen totuuden sanan alle on ihmiselle luontaisesti aika mahdotonta.

Ihminen voi helpostikin joutua tilaan, jossa omatunto paatuu. Kun jokin asia tulee kohti omaatuntoa, syttyykin kiukku ja käännetäänkin huomio itsestä pois johonkuhun, joka tuon epämiellyttävän olon itsessä on aiheuttanut (peiliin).

Ei ole mikään ihme, että tuskin koskaan seuroissa saamme kuulla todellista parannussaarnaa vaan sitä tuttua hurskauden vaatimusta ja omantunnon puuduttamista. Sitä ruokitaan sielullista syyllisyyttä viittaavin sanoin, kun taas Henki nuhtelee toisella tavoin, kirkkaasti ja selkeästi mistä tulee tehdä parannus. Parannussaarna ei tuo ystäviä niistä, jotka pitävät itseään hurskaina.

Yksi minusta pelottava hurskauden muoto on se, kun sanotaan itsestä, miten valtavan kurja ja huono on ja ei minusta itsestäni mitään hyvää löydy. Ja kuvittelee sillä puheella ja vakuuttelulla täyttävänsä ne kriteerit hyvyydestä, joista Jeesus rukoilemaan tulleesta publikaanista sanoo.

Vaikka samaan aikaan tuohtuu ihan täysillä siitä, kun joutuukin huomaamaan, ettei itseään oikeasti niin kehnona pidä: onhan sentään ymmärtänyt sen, että yksin armosta on pelastus, onhan sentään raamatullinen, onhan sentään opillinen, onhan sentään kokosyntinen, onhan sentään jo 30 vuotta ymmärtänyt asiat oikein.

Tuossa Johanneksen evankeliumin kohdassa fariseukset tuovat Jeesuksen luo syntisen naisen. Jeesuksella ei ole tuossa nähtävissä mitään hyvää ratkaisua, miten pääsisi tuosta fariseusten asettamasta ansasta ulos.

”Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään.”

Jos Hän ei tuomitse naista, on Hän väärä profeetta ja siis tuomion alainen. Jos Hän tuomitsee naisen lain mukaan kivitettäväksi olisi Hän Rooman lain rikkoja.

Miten käy?

Jeesus nostaa fariseusten eteen peilin ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi. Ja mitä tekevät fariseukset? He eivät jää Jeesuksen luo, Hänen, joka voisi heidän syntinsä kantaa, vaan he lähtevät pois jatkamaan suunnittelua, miten saisivat mokoman totuudenpuhujan pois päiviltä.

Peiliin on joutunut katsomaan myös tuo avionrikkoja nainen. Erona fariseuksiin nähden hän jää Jeesuksen luo…

Tuo syntinen nainen ei pyrkinyt syyttämään Jeesusta tai fariseuksia siitä, että he olivat tuoneet hänen tekonsa peilistä nähtäväksi. Hän ei pyrkinyt selittelemään asiaa jollain elämäntilanteen aiheuttamalla pakolla. Hän ei pyrkinyt vähättelemään syyllisyyttään millään tavalla. Hän tiesi olevansa syyllinen. Ja hän antautui tuomiolle Jeesuksen edessä.

Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
Joh 8:11

Jeesus antaa naiselle vapautuksen: ”Mene!”

Parannussaarnaajan persoonalla (tai syntiensä laadulla) ei ole mitään merkitystä asian suhteen.

Jumalan sana on se, joka vaikuttaa ihmisessä, tai sitten paaduttaa.

Tärkeää on muistaa se, että Hän on itse paikalla siinä saarnatussa sanassa.

Herra itse puhuttelee sanan kautta, nuhtelee ja lohduttaa, kaataa ja nostaa.

Tämän seuraukset näkyvät siellä, missä lakia ja evankeliumia oikein saarnataan.

Kristus kasvaa ja ihminen pienenee, todellista pyhitystä alkaa näkyä seuraväessä ja todellista parannuksentekoa kuolleista teoista ja synneistä.