Yltäkylläinen elämä

Tämän päivän Iltalehdessä on mielenkiintoinen artikkeli.

Siitä tuli mieleen seuraavia Raamatunpaikkoja:

Abraham eli kaikkiaan sataseitsemänkymmentäviisi vuotta.

Sitten hän kuoli rauhallisen vanhuuden jälkeen korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saanee- na, ja hänet otettiin isiensä luo
1 Moos 25:7-8


Iisak eli satakahdeksankymmentä vuotta.

Sitten hän kuoli, ja hänet otettiin isiensä luo korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena. Hänen poikansa Esau ja Jaakob hautasivat hänet.
1 Moos 34:28-29


Daavid, Iisain poika, oli hallinnut koko Israelia.

Neljäkymmentä vuotta hän oli ollut Israelin kuninkaana. Hebronissa hän hallitsi seitsemän, Jerusalemissa kolmekymmentäkolme vuotta.

Hän kuoli korkeassa iässä, elämästä, rikkaudesta ja kunniasta kyllänsä saaneena, ja hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Salomo.
1 Aik 29:26-28


Jojada tuli vanhaksi ja kuoli elämästä kyllänsä saaneena. Hän oli kuollessaan sadankolmenkymmenen vuoden ikäinen.

Hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin kuninkaiden viereen, sillä hän oli tehnyt paljon sekä Israelin että Jumalan ja hänen temppelinsä hyväksi.
2 Aik 24:15-16


Job eli näiden tapahtumien jälkeen vielä sataneljäkymmentä vuotta. Hän sai nähdä lapsiaan ja lastensa lapsia aina neljänteen polveen saakka, ja hän kuoli korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena.
Job 42:16-17

Näistä kaikista sanotaan, että he kuolivat elämästä kyllänsä saaneina.

Tuossa ei sanota, että he kuolivat elämäänsä kyllästyneinä.

Vaan ymmärrän siinä sanottavan, että he olivat saaneet elää täyden ja yltäkylläisen elämän, kuka heistä mitenkin Jumalaa palvellen. Ja he olivat valmiita kuolemaan.

Niin, siis se iltalehden artikkeli:

Siinä puhutaan siitä, mitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan tietäen kohta elämänsä loppuvan:

1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää omaa elämääni, eikä elämää, jota minulta odotettiin.

Artikkelin mukaan yleisimmin ihmiset toiivoivat, että olisivat uskaltautuneet toteuttamaan unelmiaan. Voipi itseasiassa olla, että monesti jää haaveilut ja unelmat kokonaan unelmoimatta, kun ei oikein uskalleta edes tahtoa mitään.

2. Toivon, etten olisi tehnyt niin paljon töitä.


Tämä toive oli erityisesti miesten toive. Heiltähän usein jää lasten kasvu- ja nuoruusvaiheet kokonaan huomaamatta, kun vain tehdään töitä ja hankitaan rahaa ja rakennetaan taloa ja pyritään vaikuttamaan siellä sun täällä.

Puolisokin unohtuu noissa huiteluissa helposti. Ja kaikkihan siellä kotona sujuu ihan itsekseenkin.

3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta osoittaa tunteeni.

Tunteiden tukahduttaminen alkaa monesti ihmisillä jo aivan pienestä pitäen. Ei uskalleta olla vihaisia, kun pelätään, että äiti tai isä hylkää. Ei uskalleta innostua ja iloita ihan täysillä mistään. Opastetaanhan meitä: "Itku pitkästä ilosta, pieru tyhjän nauramisesta."

Tunteiden kuuntelemisen kautta kuitenkin opimme tietämään, mikä olisi se, mitä syvimmin koemme ja haluamme ja mitä olisivat haaveemmekin. Yksinkertaistettuna, keitä me olemme.

Emme opi itseämme, eikä muutkaan opi meidän todellista minäämme tuntemaan.

Ja tunteiden tukahduttaminen johtaa sellaiseen joustamiseen, joka voipi aiheuttaa katkeruutta.

Käy niinkuin eräälle pariskunnalle, joista toinen otti aina ruisleivän päällipuolen ja toinen sen alapuolen, kuvitellen toisen haluavan juuri sen, mitä itse halusi. Koko ikänsä oli kumpikin toisilleen suonut sen omasta mielestään paremman puoliskon. Ja kumpikaan ei siis saanut, mitä halusi...

4. Toivon, että olisin pysynyt yhteydessä ystäviini.


Nykyelämän kiireessä taitaa monille käydä näin. Ja syntyy metasuhteita, kuvitellaan olevan yhteydessä vaikkapa facebookin välityksellä...

There is nothing that beats the real thing!

5. Toivon, että olisin antanut itseni olla onnellisempi.


"Waren (=aiheesta kirjan kirjoittanut saattohoitaja) mukaan tätä katui yllättävän moni. Moni potilas ymmärsi vasta elämänsä loppupuolella, että onnellisuus on pitkälti valinta. Potilaat olivat pysytelleet vanhoissa tavoissa ja kaavoissa. Muutoksen pelko sai heidät esittämään roolia toisille ja itselleen. Moni kaipasi kunnon nauruja ja elämää, johon olisi mahtunut enemmän hassutuksia."

Monenlaiset pelot estävät meitä elämästä tässä hetkessä ja iloitsemaan siitä kaikesta, mitä olemme saaneet. Menneisyyden haamut pelottavat, tulevaisuuden epävarmuus pelottaa. Ei ole lupaa olla onnellinen. Aina on jotain valittamista ja katkeruuden aihetta.

Vaan entä jos valitsisikin toisin?

Jospa valitsisi kiitollisuuden, joka on nopein tie onnellisuuteen?

Kolossalaiskirjeen kirjoittaja pohtii tuota samaa tematiikkaa kuin Iltalehden artikkelin saattohoitaja:

Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista.

Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.

Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa.

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen.

Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.

Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.

Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia.

Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.

Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.
Kol 3:8-17

Tuossa Kolossalaiskirjeessä kuvataan aikalailla täydesti se, millainen on elämä, jonka jälkeen voi sanoa, että kuoli elämästä kyllänsä saaneena.

Elämä Kristuksessa!

Sen täydempää elämää ei voi olla.

Herraa Jeesusta seuraten, Hänen kanssaan, käsi Hänen kädessään!

"Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen."

Armon lähde, Jeesukseni,
sinä elät minussa,
minä elän sinussa.
Sinusta ei sydäntäni
riistä tuska suurinkaan.
Sinun olen kokonaan.

Omanasi armon tähden
ohjaa, Jeesus rakkaani,
aina askeleissasi.
Ja kun kerran täältä lähden,
ole vielä turvana,
ainoana aarteena.

Jeesus, kaikki kaikessani,
Jeesus, Herra ainoa,
sydämeni valmista!
Ystäväni, auttajani,
kiitos, Jeesus, riemuni,
aarre kallein sieluni!

Virsi 306:5-7 Säk. 1–6 Johannes Gerdessen 1664. Ruots. ja 7. säk. Andreas Canuti Brodinus 1671. Suom. virsikirjaan 1685. Uud. komitea 1880.

Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Joh. 10:10